"Tulkaa kattoon, kuinka hieno poronpallerojäkälä täällä on"
Niinkuin monen muunkin Muoniossa olleen eräopaskoulutus alkaa kasvien tunnistamisella ja suunnistamisella. Olen myös huomannut tämän olevan helppo alku luonnossaliikkumisen opetteluun. Oloksella käydessämme tiistaina 14.8.2018, olin mielissäni kuinka opettajamme käytti puhuessaan tieteellistä kieltä, tai pitäisikö sanoa biologille akateemista kieltä. Olin melko varma, että melko monen korvaan särähtävät erilaiset termit. Minulle tämä oli miellyttävää, koska se muistutti minua ainaisesta opiskelun aloituksesta Oulun yliopistolla.
Tänään saavuimme suunnistamasta. Mittasimme kuljettua matkaa askelpareilla, eli toisin sanottuna lasketaan jokatoinen askel. Sadanmetrin matkalla lukemani oli jotain 50-55 askelparin välillä. Mietin tämän tarkoitusperää. En koskaan jaksaisi tai luottaisi omiin laskuihini muuttuvassa maastossa, jos käyttäisin tätä tapaa mitata matkaa. Toisaalta koulutuksessamme on ollut paljon sellaista epäsuoraa opettamista. Jos mietitään tuota askelparien mittaamista, niin koen sen olevan hyvä tapa opettaa välimatkojen tunnisamista ja maaston vaikutusta kulkunopeuteen. Myös kasveja kerätessämme koin, ja tämän kerroinkin opettajallemme, että kasvien näyttäminen kädestä pitäen, kasvien kierrättäminen ryhmässämme, fyysinen kontakti, haistaminen ja jopa maistaminen ovat erinomaisia keinoja opettaa. Ehkä mielekkäämpänä pidän juuri tuota maistamista. Yllätyin, kuinka paljon luonnosta löytyy kasveja, joita voi hyödyntää vaikkapa ruoanlaitossa. Odotan innolla kertoja, jolloin pääsemme tutustumaan yrtteihin ja sunmuhin luonnontuotteisiin. Mitä vielä maastossa kulkemiseen tulee, on selvää, että kulkemamme reitit ovat vaikeita, mutta se opettaa tulevaa vuotta varten ja totuttaa. Vielä on ainakin yksi tekijä, jota haluan avata ja sen vielä muuttuvan, niin itselläni kuin muillakin koulutuksessa olevilla; ja se on mukavuusalueen muokkautuminen. Tästä aiheesta olenkin halunnut useasti kirjoittaa.
Tänään saavuimme suunnistamasta. Mittasimme kuljettua matkaa askelpareilla, eli toisin sanottuna lasketaan jokatoinen askel. Sadanmetrin matkalla lukemani oli jotain 50-55 askelparin välillä. Mietin tämän tarkoitusperää. En koskaan jaksaisi tai luottaisi omiin laskuihini muuttuvassa maastossa, jos käyttäisin tätä tapaa mitata matkaa. Toisaalta koulutuksessamme on ollut paljon sellaista epäsuoraa opettamista. Jos mietitään tuota askelparien mittaamista, niin koen sen olevan hyvä tapa opettaa välimatkojen tunnisamista ja maaston vaikutusta kulkunopeuteen. Myös kasveja kerätessämme koin, ja tämän kerroinkin opettajallemme, että kasvien näyttäminen kädestä pitäen, kasvien kierrättäminen ryhmässämme, fyysinen kontakti, haistaminen ja jopa maistaminen ovat erinomaisia keinoja opettaa. Ehkä mielekkäämpänä pidän juuri tuota maistamista. Yllätyin, kuinka paljon luonnosta löytyy kasveja, joita voi hyödyntää vaikkapa ruoanlaitossa. Odotan innolla kertoja, jolloin pääsemme tutustumaan yrtteihin ja sunmuhin luonnontuotteisiin. Mitä vielä maastossa kulkemiseen tulee, on selvää, että kulkemamme reitit ovat vaikeita, mutta se opettaa tulevaa vuotta varten ja totuttaa. Vielä on ainakin yksi tekijä, jota haluan avata ja sen vielä muuttuvan, niin itselläni kuin muillakin koulutuksessa olevilla; ja se on mukavuusalueen muokkautuminen. Tästä aiheesta olenkin halunnut useasti kirjoittaa.
Totuus ja pyytettömyys, ovat minulle kaksi erittäin tärkeeä arvoa. Jos maailma menisi niin kuin haluaisin, olisi kaikki totta ja totuuden mukaista. Eihän se näin kuitenkaan yhteiskunnassamme mene, koska meillä on normeja ja sääntöjä. Normien ja moraalimme avulla ohjaamme toimintaamme yhteiskunnassamme. Tai niiden varoissa olemme luoneet raamit, säännöt. Olen ehkä aina ollut sääntöjen rikkoja ja tieltä polun valitseva. Siitä on itselleni ollut haittaa sekä hyötyä, mutta tätä omaa toimintaani olen myös pohtinut ja näin ymmärrän itseäni. Metsässä kulkiessani on vain polkua.
Säännöt, ne vasta ovatkin jotakin. Jos haluat häkellyttää jotakuta yksinkertaisesti, kerro hänelle; säännöt ovat tehty rikkottaviksi. Tätä lausahdusta käytin facebookissa mottotekstinä kauan, liekö vieläkin siellä, mene tiedä. Jos ei olisi sääntöjä, ei niitä voisi rikkoa. Kaikki menisivät samaa arvopohjaa sekä tapoja tehdä asioita. Ihminenhän luo itseeän luomalla ja toteuttamallaan itseään. Itsensä toteuttamisella voisi tarkoittaa eteenpäin kehittymistä ja toimintatapojen muokkatumista kulloisienkin tilanteiden mukaan. Oikeaa evoluutiotateoriaa pienessä ihmisen lyhyessä elämässä. Helppo esimerkki tästä on nuori, joka seikkailee ja tekee paljon, haluaa valloittaa maailman. Kuitenkin tästä seuraava on perheellinen, joka alkaa suunnata arvojaan perheen pariin ja tyytyy. Se mikä eroittaakin nuoret ja vanhukset, on usein se mihin tyytyy ja rauhoittuu. Osaisimpa itsekkin olla rauhallisempi persoona. Olen aina ihallut osaavia, viisaita, rauhallisia, pyytettömiä ihmisiä. Henkilöitä jotka eivät sano liikaa, ovat. Näille henkilöille yleensä ovat muut ihmiset tärkeitä. He eivät koeta mennä muiden yli kokemuksillaan tai puheillaan, eivätkä koeta hyötyä muista. Usein vanhemmat ihmiset ovat tälläisiä, tai ainakin heissä on näitä piirteitä. Nuorissa on hieno, kuinka elämänpalo loistaa vielä turhan uskovasti. Molemmissa on molempia, mutta näistä syntyy kokonaisuus, jota arvostan. Olen aina kuunnellut mielelläni vanhempien sekä viisaampien opetusta ja tarinoita. Kokemus ja tietämys on mielestäni, jotain jota ei voi liikaa arvostaa. Täälläkin ollessani olen huomannut kuinka opettajamme ovat erityisen osaavia sekä asiantuntijoita ammatissaan. Ehkä tästä johtuukin, että pienempänä opiskelin historiaa erittäin mielelläni.
Säännöt, ne vasta ovatkin jotakin. Jos haluat häkellyttää jotakuta yksinkertaisesti, kerro hänelle; säännöt ovat tehty rikkottaviksi. Tätä lausahdusta käytin facebookissa mottotekstinä kauan, liekö vieläkin siellä, mene tiedä. Jos ei olisi sääntöjä, ei niitä voisi rikkoa. Kaikki menisivät samaa arvopohjaa sekä tapoja tehdä asioita. Ihminenhän luo itseeän luomalla ja toteuttamallaan itseään. Itsensä toteuttamisella voisi tarkoittaa eteenpäin kehittymistä ja toimintatapojen muokkatumista kulloisienkin tilanteiden mukaan. Oikeaa evoluutiotateoriaa pienessä ihmisen lyhyessä elämässä. Helppo esimerkki tästä on nuori, joka seikkailee ja tekee paljon, haluaa valloittaa maailman. Kuitenkin tästä seuraava on perheellinen, joka alkaa suunnata arvojaan perheen pariin ja tyytyy. Se mikä eroittaakin nuoret ja vanhukset, on usein se mihin tyytyy ja rauhoittuu. Osaisimpa itsekkin olla rauhallisempi persoona. Olen aina ihallut osaavia, viisaita, rauhallisia, pyytettömiä ihmisiä. Henkilöitä jotka eivät sano liikaa, ovat. Näille henkilöille yleensä ovat muut ihmiset tärkeitä. He eivät koeta mennä muiden yli kokemuksillaan tai puheillaan, eivätkä koeta hyötyä muista. Usein vanhemmat ihmiset ovat tälläisiä, tai ainakin heissä on näitä piirteitä. Nuorissa on hieno, kuinka elämänpalo loistaa vielä turhan uskovasti. Molemmissa on molempia, mutta näistä syntyy kokonaisuus, jota arvostan. Olen aina kuunnellut mielelläni vanhempien sekä viisaampien opetusta ja tarinoita. Kokemus ja tietämys on mielestäni, jotain jota ei voi liikaa arvostaa. Täälläkin ollessani olen huomannut kuinka opettajamme ovat erityisen osaavia sekä asiantuntijoita ammatissaan. Ehkä tästä johtuukin, että pienempänä opiskelin historiaa erittäin mielelläni.
Varusteita, varusteita!
Pakkasin tänne Muonioon "muuttokuormani", eli varusteeni samanpäivän aikana kun lähdin. Hädissäni vielä siivosin talon, ennenkuin perheeni saapui seikkailultaan ja siskoni häistä Intiasta. Olin kyläkin koko viikon, jos toisenkin, miettinyt mitä tarvitsen mukaan. Kävinkin ostamassa vähän kaikkea, viimeisenä työpäivänäni. Tosin tämä oli hyvä syy kiertää kaikkia osastoja ja vielä jutella sekä moikata työkavereita, joista useista onkin tullut ihan kavereita.
Ostin, ostin uutta, koetin miettiä koko ajan tarvitsenko tätä, mutta samalla en voinut olla ajattelematta "entä jos tarvitsenkin". Entä jos tai tätä saatan tarvita, tämä olisi parempi kuin edellinen vanhani. Uppoiduin samaan kierteiseen, jota inhoan asiakkaissani, turhan ja tarpeettomatn hamstraamista. Puhutaan materiialionnellisuudesta, mutta se on muuttunut jo liian kliseisksi termiksi että kukaan ei sitä tunnista, eikä sitä pideä paheena vaan "hauskana juttuna". Ottein itseäni niskasta kiinni ja nakkasin ajatukseni pois uusista ja hienoista varusteista. Olenkin nyt hokenut itselleni, että aina ennekin olen pärjännyt näilläkin varusteilla. Totta kai vaativemmissa olosuhteissa on hyvä olla laadukkaat varusteet. Toistaalta kaupassa työskennelläsni olen huomannut ja oppinut kuinka kauppa sekä bisnes toimii. Palkat on maksettava työntekijöille, totta, ymmärrän. Mielestäni olin hyvä kauppias, koska ymmärsin nämä kapitalismin ja markkinatalouden perustavoiteet, mutta ymmärsin myös kuluttajan asemaa, vaikka vuosien varrella se alkoi jopa ällöttääkin. Kuluttajien suhtautumine materiaan ja rahaan on outo. Vaikka täytyy ymmärtää, jotta voisi kritisoida, on minun vaikeea käsittää syvällisesti mitä minun ja muiden sisällä taphtuu, kun tavara tekee onnellisemmaksi. Tai pitäsikö sano, tavaran omistaminen, uuden tavaran.
Ostin, ostin uutta, koetin miettiä koko ajan tarvitsenko tätä, mutta samalla en voinut olla ajattelematta "entä jos tarvitsenkin". Entä jos tai tätä saatan tarvita, tämä olisi parempi kuin edellinen vanhani. Uppoiduin samaan kierteiseen, jota inhoan asiakkaissani, turhan ja tarpeettomatn hamstraamista. Puhutaan materiialionnellisuudesta, mutta se on muuttunut jo liian kliseisksi termiksi että kukaan ei sitä tunnista, eikä sitä pideä paheena vaan "hauskana juttuna". Ottein itseäni niskasta kiinni ja nakkasin ajatukseni pois uusista ja hienoista varusteista. Olenkin nyt hokenut itselleni, että aina ennekin olen pärjännyt näilläkin varusteilla. Totta kai vaativemmissa olosuhteissa on hyvä olla laadukkaat varusteet. Toistaalta kaupassa työskennelläsni olen huomannut ja oppinut kuinka kauppa sekä bisnes toimii. Palkat on maksettava työntekijöille, totta, ymmärrän. Mielestäni olin hyvä kauppias, koska ymmärsin nämä kapitalismin ja markkinatalouden perustavoiteet, mutta ymmärsin myös kuluttajan asemaa, vaikka vuosien varrella se alkoi jopa ällöttääkin. Kuluttajien suhtautumine materiaan ja rahaan on outo. Vaikka täytyy ymmärtää, jotta voisi kritisoida, on minun vaikeea käsittää syvällisesti mitä minun ja muiden sisällä taphtuu, kun tavara tekee onnellisemmaksi. Tai pitäsikö sano, tavaran omistaminen, uuden tavaran.
Otin omat välineeni, toki täytin pakkini vielä mepsin luottouistimilla sekä betelotolla. Joitan varusteita ottein vanhemmiltani kotikotoa. Ehkä he eivät niitä heti tarvitsisi. Tosin asioiden jakaminen on jotain erityistä. Olen asunut nyt Reponiemellä viikon, yhden kokonaisen viikon. Olen jo melko hyvin asettautunut taloksi. Olen kierrellytkin pihamaata ihmettelemässä vanhan maatilan rakennuksia. Pihassa on myös leikkimökki ja täällä olleista hevosista tiedänkin. Isäntäni kertoi näistä hevosista. Hän on eläinrakas ihminen. Olen miettinyt, kuinka onnekas olenkaan saavuttuani tänne. Totta kai aluksi jännitin kaikkea, mutta jokatoinen päiväiset keskustelumme ja suunnitelma lähtä väylälle kalaan, ovat saaneet oloni jo paljon rennommaksi. Tiesin, että tulen viihtymään täällä, mutta vuosi on elättävä, jotta voisin sen kertoa. Vielä kuintekin istun melko paljon tietokoneeni ääressä, vaikka ympärilläni olisi vaikka ja mitä paikka katseltavana. Onhan minulla aikaa. Sitä minulla on nyt paljon. Erakoitua rauhassa Lapissa eläen vaatimattomasti, mutta vastuuni koulussa kantaen. Jokseenkin minua. Vielä tämän ensimmäisen viikon aikana olen tykästynyt luokkakavereihini. Olen koettanut lukea heitä ja varmasti jos vierelläni olisi joku vanhoista lapsuuden ystävistäni, koettaisin saada ajatuksiani heistä selväksi puhumalla. Mutta toisaalta, niinkuin aikaisemmin kirtjoitin. Ihmiset luovat omaa kuvaansa ja minulla on aikaa. Ehkä opin kuuntelemaan vielä paremmin. Niin muita, kuin itseänikin.
