Ensimäinen. Etelästä Revonperälle Muonioon.

Etelästä Revonperälle Muonioon.

Matkani tähän asti on tuntunut, kuin miltä muulta lapinreissuiltani. Pakkasin Fexin ja lähdin ajamaan kohti pohjoista. Osaksi tuntemattomaan, osaksi tuttuun ja turvalliseen. Vasta käännyttyäni eilen illalla reponimentielle, olin matkalla uuteen paikkaan. Vaikka olenkin saanut tavarani levitettyä, tunnen itsessäni häkelllystä, jonka haluan tyynyttää ja rauhoittaa. Siksi kirjoitan.

Ikätoveri, Lauri Hyvä.

Palhon on vettä virrannut, viinaakin. 

On imuoroitu, lakaistu, totuuttakin. Monessakin mielessä.

Matkaa on kuljettu, matkaa on edessä.

Otetaan hetki, otetaan toinnen.

Otetaan ryyppy, otetaan kolmas.

Luistellaan jatkossakin, kuin luhtaselan kumiveneessä konsanaan.

LIUKASTA!
LAPPIA, MIÄS

Näin sydämmeeni kirjoitetulla tekstillä, joka muutakin jäähyväisiä sykkii, jätin Oulun taakseni nyt viime viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa elämässäni, minulle järjestettiin juhlat. Luhtiksen jäähyväiset. Matka tänään uuden luokanpariin oli jännittävä, koska edellisen luokkani rakkaus sekä tärkeys vain vahvistuivat neljän vuoden loppua kohden. Olin kertonut luokkakavereilleni, myös luokkakavereilleni, elämässä olevan kolman laisia ihmisiä heidän elämässään. Hetki, season ja lifetime. Tämä  on jatkumo, joka käydään kaikkien kanssa. LIfetime ihmisiä elämässä on vähän, muttei rajoitetusti. Pohdin usein Oulussa, että voisinko joskus näitä ihmisiä kutsua Minun lifetime ihmisiksi. En tiedä, mitä virkaa ihmisten luokettelimisella oman elämän kannalta on, mutta ehkä se ei ole aina vain itseään varten. Oli henkilö sitten season tai lifetime, voi hän olla minulle erittäin tärkeä ja merkityksellinen. Osan tulen näkemään uudestaan useammin, toisia harvemmin. Tärkeitä he minulle ovat aina. 

Mies menee sinne, minne elämä vie.

Luonto kutsuu luontoa. 

On varmasti kutsumustyö ja tuun perässä käymään.

Luv ya bro<3

Joku tänään kertoi koululla, että ei halunnut merkitä kotipaikkakuntaansa paperille. Ajettelin heti, että ehkä hän on seikkailija sielu, eikä ole pysynyt koskaan kauaa aloillaan, joten näin kotipaikkakuntaa on vaikea merkitä. Tämä olikin vain minun ennakkokäsityksieni luomaa ajattelua. Todellinen syy oli maistaarin ja asumisopimuksien luoma sekaannus. Menee tai kulkee ihminen minne vain, menneisyys seuraa varjona edessä. On opittava leikkimään varjonsa kanssa. Niinkuin lapsena tehtiin erilaisia elämiä käsin taskulampun valoa vasten. Elää kuin lapsuudenuskossa. Aina ei kuitenkaan hahmota edes itseään. Siksi kirjoitan.

Katson kuinka, metsä hiljenee.

Niin kuinka vuonon jäät muuttuvat vedeksi.
Kaipaan ja muistan,

vain linnut näkevät tuskani.

Ei se matka, vaan seura. Tämän takia poikien kanssa kerrotaankin seikkailujemme lopuksi, että; "Hyvä reissu, mutta seura ois voinu olla parempaa" XD. Monesti sitä jauhaa samoja mottoja, ajatuksia itsestä ja kuinka "oon aina". Tätä kuvaa rikkomaan ovat parhaita, ihmiset sinua lähellä. Oulussa kerroin Jarkolle , kuinka mun yksi huonoista puolista on, että oon aina elänyt elämääni ihmisten kautta, enkä ajatellut itseäni tarpeeksi. No Jarkko, yksi viisaimmista miehistä, mutta samalla....Jarkko...vastasi tähän näin isoon ääneen, ikään kuin lyntäten sanomani; "No, niinhän me kaikki!". Näinhän se on. Ketä tähän matkani vaiheeseen kuuluu, en vielä tunne, vain tiedän yhdellä luontokerralta. Kaikilla on kuitenkin lähes sama miljöö ja vaikka tilanne olisikin eri, olemme nyt samalla viivalla (vakava14, nevö4get:D).

Vaikka tulinkin kahden muun miehen kanssa tänne viikon myöhässä. En tuntenut tänään itseäni ulkopuoliseksi. Lähinnä vain mietin asioiden järjestymistä. Asiota, joissa haluaisin muuttuvani.

Ihana Luhtis! <3

Sää osaat nautti elämästä ja elää hetkessä!

Pysy ittenä, nauti Lapista ja kerro kun järkkäät meille vaellusreissu sinne!

Meillä on niin huippuja muistoja takana, 

tehdään niitä tulevaisuudessakin <3

(ps. vähintään vielä 1 teknoelokuvan teko edessä!!).

Muuttuvani:D Niin varmasti. Yhtä hyvin voin väittää, etten enää myöhästy koskaan mistään milloinkaan! Miksipä sitä muuttumaan. Olenkin aina sanonut totuuden olevan tärkeintä. Ilman valheita, on kuitenkin vaikeaa elää. Jokainen meistä luo suullaan ja instagram-tilillään omaa kuvaansa. Kyse ehkä onkin sisäisen rauhan läytämisestä ja liikojen halujen sekä vaatimusten hiivuttamisesta. Ihminen oppii itsestään, muttei silti välttämättä muutu. Mitä jos muuttuisinkin täysin täällä ollessani, olisiko mahdollista esittää aivan jotain toista täällä uusille ihmisilleni. Ei. Totuus ja pyytettämyys. Niillä kahdella haluan rakentaa elämääni tästä eteenpäin. Varmasti monet muutkin luokkakaverini, ovat löytäneet rauhaa luonnosta, ja siksi haluavat luoda siitä ammatin itselleen. Ehkä. En tiedä, mutta jälleen oletan. 

Ennen kuin, aloitin varsinaisesti kirjoittamaan, ajattelin listaavani asioita ylös, joissa voisin olla parempi tai tarkempi. Nyt ymmärrän, että sellaista vaatimuslistaa on aivan turha luoda. Tähänkin asti olen elänyt ilman liikoja sääntöjä, ja hyvin on mennyt. Mitä sitä itseeän sanoilla ja adjektiiveilla kuvailemaan. On mitä on, tekee mitä täytyy halutakseen ja kehittyäkseen eteenpäin. Maikoilleni en enää elämässäni tule jäämään. Sekin on koettu. Jos jotain haluan olla, on se seikkailija.   

Lauri, Luhtis <3

Oon niin onnellinen sun puolesta, että lähdet sinne minne sun sydän vie.

Sulla tulee olemaan ihan huikea seikkailu

Oot ainutlaatuinen <3

Läksiäisissäni kaverit kysyivät minulta tottakai; "miltä tuntuu lähtä". Oletuksena kuka tahansa vastaisi" tottakai innolla, vaikka vähän jännittääkin". Niin minäkin aluksi, koska tottahan se on. Jos ihminen saa tehdä jotain, joka on puhtaasti omasta tahdostaan riippuvaista, niin tottakai se on itsestä hieno. Ihmiset eivät pidä asioista, joihin eivät voi vaikuttaa. Kaikkien ulkopuolisten auktoriteettin määritelmät, muiden käskyt ja turhauttavat velvoitteet. Näin netissäkin nalkutetaan toisille ja lehdet kirjoittavat muunnellen totuutta ja tehdään asioita rajoja rikkoen. Suurimmaksi osaki yhteiskuntamme ja ihmiskuntamme ovat luoneet nämä rajat, joiden sisällä elämme. 

Rakas Luhtis<3

Sulla on elämäs vuosi eess (vaikka takana onki jo parhaat 4 vuotta neljään vuoteen <3)!!

Kalasta, dominoi, nauti, vaella, tunnista, aprikoi, suunnista, opasta, nauti ja viel kerran NAUTI<3

Oulu pysyy ja on, joten yks vuosi Muoniossa sinne tänne;)

Vie tekno-spirittiä sinne pohjoiseen, mutta muista tuua myös takasi!!<3

Oot täyttä<3

Totuushan on (ja sen myös kerroin teknoille läksiäisissäni puheessa, joka ei tällä kertaa yltänyt 300km pituiseksi bussimatkan lopetuksesi), että lähtemisen haikeus yllätti myös itseni. En osannut nähdä, että oma valintani lähteä, kosketti myös muita. Tänä viikonloppuna, vasta sen huomasin. Konokin harmitteli Ylivieskassa; "eihän me enää tänä kesänä sitte ehitä enää käyä reissussa". Jos katsoo viimeisimpiä whatsapp-viestejäni ja papan olkapäälleni puristusta, läksiäisini; on mahdotonta olla huomaamatta, kuinka paljoa tukea ja tsemejä sain tänne lähtiessäni. Vaikka päätökseni oli omani, oman tahtoni mukainen, pitäisi minun hymyillä. Voin kerto, että hymyilen nyt vain onnesta, mutta samalla silmät kostuvat. 

 On hienoa huomata muiden tekojen ja sanojen kautta, keitä he minulle ovat. 

"Sivusta seuraamalla on hyvä todeta asioita, joista tuntee olevansa onnellinen".

Täs kuvassa vaikuttaa ehkä siltä, että oisin sen keskipisteenä, 

mutta oikeesti oon perheen toisiks nuorin ja yksi seitsemästä sisaruksesta. 
Tää on kuva äitin kattamasta joulupöydästä.
Tässä kuvassa seuraan sivusta. 

Sivusta seuraamalla on hyvä todeta asioita, joista tuntee olevansa onnellinen. 
Tänään kaikki seitsemän vietti jouluaattoa kotona.

Joulu on aikaa perheen, rauhan ja rakkauden.

Tässäkin asiassa, tiedän, että menee hetki aikaa, jotta ymmärrän kuinka onnellinen olenkaan. Mahdollisuus toteuttaa itseään on aina ainutlaatuista ja Isän mukaan;
"jokaiselle täytyy olla tapa, jolla luo itseään". Tämä on minun tapani nyt vuoden verran. Kiitos siitä perheelle ja ystäville, jotka minut tänne kannustivat. Luontolauri on päässyt luontoon.