Kirjoitan tapaamistani henkilöistä. Olet ehkä osa tarinaa. Yleensä eleet kertovat enemmän kuin sanotut sanat. Hetkissä on ollut taikaa.
Nuori perhe Belgiasta.
Saavuimme yöllä suuren suureen pirttiin. Kamina valaisi kahta sen edessä istuvaa. Käpertyneinä toisiinsa he katselivat leiskuvia liekkejä ja lämpöä. Rikoimme rauhan. Hätääntyneesti belgialainen pariskunta kertoi vauvansa vielä nukkuvan. Miehellä oli ystävälliset kasvot, perheen isä, pieni parta ja ruutupaita. Äiti oli kaunis vaalea hiuksinen. Hyvin kouluttautunut. Tarjoisin heille ulkona kylmettynyttä suklaata. Nuori pariskunta oli mitä ystävällisin. He katsovat suoraan silmiin, kuuntelivat ja lopuksi hymyilivät. “He likes you”, pojan äiti sanoi kun ilmeilin puoli vuotta vanhalle vauvalle. Pojan siniset silmät loistivat suuren hymyn kera. Aamulla autiotupaa ympäröivät sumuiset tunturit. He keittivät meille kahvia, vaikka eivät itse sitä joisi
Viisas näyttelijä ja vaaleahiuksinen tyttö
Nainen ja tyttö etsivät jotain bussipysäkin edestä. Naisen 30:n päivän bussikortti oli kadoksissa. Nainen puhui englantia. Olin menossa auttamaan etsinnöissä, mutta kortti löytyi lopulta naisen käsilaukusta. Vaaleahiuksinen tyttö siirtyi sivummalle seuraamaan kun vanhempi nainen alkoi juttelemaan minulle. Hänellä oli musta takki, käsilaukku ja värikäs kaulahuivi. Pään ympäri kiedottu kaulahuivi suojasi viimalta. Jatkoimme englannilla. Nainen tuli yllättävän lähelle. Ensimmäinen ajatukseni oli kohteliaasti torjua tämä tuntematon henkilö ja siirtyä katoksen alle odottamaan bussia. Katsoin kelloa ja mietin milloin bussi tulee. Nainen totesi, että kellon katsominen ei nopeuta aikaa, "kyllä se sieltä tulee". Totta. Nostin katseeni ja katsoin vanhempaa naista silmiin. Päätin kuunnella mitähän halusi minulle kertoa.
Nainen puhui sujuvaa englantia ja kertoi kvanttifysiikasta ja perimmäisen olemassa olosta eli filosofiaa. Tarinassa oli paljon tietoa ja sivistyssanoja. Kun tällainen tuntematon henkilö kysyy sinulta: “mistä tiedät onko mikään totta?” on se vähintäänkin hämmentävää. Nainen oli kuitenkin viisas. Sanoin sen hänelle suomeksi.
Nainen hymyili. Pieni merkitsevä hiljaisuus, katse ja samassa nainen itsekin vaihtoi suomeen. Hämmennyin hieman, mutta nainen jatkoi tarinaansa. Hän esitti kysymyksiä ja minä vastasin. Oli vastaukseni mikä tahansa, hän hymyili innostuneesti. Hän oli teologi ja fyysikko. Minä kasvatustieteilijä. Hän tiesi enemmän kuin minä. Kysyin mistä hän on. Hän kertoi olevansa Kaikkialta, mistä vain. Nyt hän oli tullut Helsingistä luennoimaan Oulun yliopistolle.
“Oulu university! Here I come!!”, nainen huusi nojaten bussin ovelta ulos päin ja vilkutti hyvästiksi. Ennen kuin ehdin sanoa mitään oli bussi jo matkalla. Se ei menisi yliopistolle päinkään.
Hiljaisuus täytti bussipysäkin. Linja-auton perävalot kääntyivät mutkan taakse. Hymyillen ja hieman hämilläni katselin siihen korttelin kulmaukseen. Käänsin katseeni vaalea hiuksiseen tyttöön. Tyttö oli kaunis, todellakin. Katseemme kohtasivat ja hän hymyili. Tiedät varmasti sellaisen innostuneen hymyn juuri kun on alkamassa nauramaan, mutta hakee vielä oikeaa hetkeä. Molemmat nauroimme hetken. Tyttö totesi, ettei se bussi menisi yliopistolle. Vastasin huomanneeni saman, mutta olin samalla varma, että myös bussin kyytiin hypännyt nainen tiesi sen. Hänen täytyi olla näyttelijä. Hän eli hetkessä.
Tuntui, kuin seuraavaan bussin tuloon olis kestänyt kauemmin kuin edellisen. Satoi lunta. Ennen kuin yliopistolle suuntaava bussi 2 saapui, juttelimme ja ihmettelimme tapahtunutta. Sain tietää tytön olevan myös opiskelija. Hän nousi ensin sisään ja istuutui takapenkille. Maksettuani, kävelin peremälle bussiin. Mietin hetken, mutta en tarttunut hetkeen. Jäin istumaan bussin keskiosaan.
