Joululahja sorvaamalla!

Joululahja

Kohta on joulu ja on aika kynttilöiden, suklaan, punaisen ja koristeiden. Näät siskoja velijiä kavereita mukavia. Joulun tuoksuu kuusen havunneulasille, kaardemummalle ja glögille. Glögi se vasta jouluista joumaa onkin. Se mielen makeaksi jo toikin. Hieman mantelin suikaleita ja yks rusina. Siis neuvon yks rusina vaan, ja et on hyvvää ^^

Jouluun kuuluu myös joululahjat. Noo ainahan voi ostaa kaupasta, jaa mikäs siinä. Arvostan myös tätä kaunista ajatusta:

"Joulu on suklaan ja rahan aikaa, t: kauppa" -Timo Pyrrö 2014 

 No nää on näitä jäniskevennyksiä, mut kaupassa on paljo mitä saa halvemmalla kun osaa vuan etsiä. Ja on myös paljon esineitä ja koristeita, mitä vois itekki tehdä. Näimpä jälleen laitettiin puukäsityönluokka käyttöhön ja aloin veistelemään kahvimukia! Kyllikki, kahvimukkii. 

Laittelin jo instaan kuvia tästä, mutta näemmä tänne hieman enemmän ja yksityiskohtausemmin:)

Tekstiä myös tuli muustakin kuin pelkkää selostamista miten mikäkin meni. Sielläpä on myös ajatuksia ja mietteitäni, joita tuossa tehdessä pyörii mielessä. Arkisia ajatuksia. Read it!

Hukkapalaset

Menin luokkaan aja katselin ympärilleni. En tiennyt heti mitä hain, mutta katseeni kohdistui sirkkelin viereiseen puuläjään. Sitä hetken tongittuani löysin kaarevan noin 40cm pitkän palasen. Siitä oli kuulemma leikattu nojatuolin käsisija. No sitä pyörittelin hetken ja päätin leikata sen sievemmäksi. Opettaja siinä sivussa kysyikin mitä siitä teen. Emmä vielä tienny, ajatuksia oli tosin paljon.

Hukkapalasista oli mukava tehdä. Just sai kuvan osoittaman määrän puuta talteen. Varmaa olis vielä pienempiin töihinki sitä samaa puuta siellä. Taidan napata talteen, ennen kuin ne nakataan pois^^

Miksi käyttää uusiapuita kun valmiina on jo paaljon puolivalmista materiaalia. Vähän niin ku kirpparitki

Idea edellisestä työstä!

No sit mä sen keksin. Tottakai tästä lähdetään sorvilla tekemään jotain. Ehkäpä se kahvimuki.

Oltiin Villen kanssa tehty jo aikaisemmin pikku lahjat sorvilla. Nyt laitettiin taidot vielä hieman enemmän koutuksillle. 

Mietin tosi hartaasti, että kestääkö tällanen liimalevy sorvaamista. "kyllä kestää", sain vastauksen opettajalta. "Kuhat oot huollelinen liimatessaa ja sorvatesse". Okei! Leikkasin siis tämän kuvassa näkyvän palasen kahtia ja liimasin ne yhteen. Työstäminen sai jatkua seuraavan päivänä

Koneella vai käsin?

Siinä on jotain niin erilaista. Koneissa jyllää valtava voima, vaikkei sitä heti osaa nähdä. Niillä on helppoa työstää. Fakta on myös, ettei käsin saa niin tarkkaa työtä kuin koneella. Se on myös nopeaa, siksi lähes kaikki valmistetaankin liukuhihnatuotannolla, ns. teollinen massatuotanto. Sekunnissa saadaa puupölkystä vaikka sileää lautaa tai hammastikkuja. Youtubesta löytyykin mielenkiintoisia videoita, missä kuvataan eri tavaroiden valmistusprosessia. Valtaisan edistyksellistä.

Kuitenkin kun käsin höyläsin reunoja tuosta kappaleesta sai sellaisen omanlaisen kontaktin työstämiseen. Tuntui aivan erilaiselta käyttää koko kehoa pienien lastujen höyläämiseen, sen sijasta että olisin käynyt sahaamassa kulmat taisiksi. Näin käsin se onnistui helpommin, nopeammin ja mukavemmin. On paljo kirjallisuutta, missä opastetaan perinteisiin työskentelymenetelmiin. Vaivaahan siinä joutuu näkemään, mutta onhan se ihan totta, että pieni  ylimääräinen vaivautuminen nykypäivänä tee pahaa kellekkään. Kaikki on muutenkin jo niin helppoa. Joitain tuotteita mainostetaan sanoen "teke elämästäsi helpompaa!". Mitä roskaa!

Sitä niin helposti ajautuu niihin ensmmäisen maailman ongelmiin. Ne sois unohtaa täysin näin joulun alla.

Mutta nyt back to business!

Focus!

siinä se pyörii. Ton tuen voi asettaa niin lähelle ku mahollista. Tuntu heti et sai paremman tuntuman sorvitalttaan ja kappaleeseen_palikkaan.

Sorvin äärellä-ellä-eee--ee--under my umbrella!

Sorvin äärellä pyöristin palikan. Siitä tuli kivasti pyöreä^^ Liimasin tarkoituksella sitte tuon ettei nuo tummat osat ihan kohtaa kahdesta syystä. Ensimmäiseki en halunnu siitä iha symmetristä. Halusin vähän erilaisen näkösen. Toisekseen en ois kuitenkaan saanu sitä niin tarkkaan kohilleen ku oisiin toivonu eli iha millileen.
No oisin mä saanu. Muuutteen halunnu kokeilla. Aattelin, että tästä tulee kiva näinkin. 

Pinta on puuta

Pinnasta tuli hyvä. Aika samenttinen, koska se tulee juomakäyttön ei sitä voinut liiaksi kiillotella eri aineilla. Pinnankäsittely oli ehdottomasti vaikeinta koko projektissa. Oli vaikea arvioida ilman aikaisempaa kokemusta miten pinta reagoi käsittelyyn ja miten hiento onnistuu. Ohjeita kuitenkin sain opettajilta hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että kaikkia kolme neuvoivat samalla tavalla eri tavalla:D Tarkoitan, et jokanen neuvo hyvin, mutta hieman pieni poikkeuksia oli. Ruokaöljyllä tiedän päällystettävän eri esineitä ja niin tein aluksi tässäkin. Pinnasta vaan tulee niin jotenkin sumea.

Kiillotus ja hientohan tapahtuu niin ikään sorvin äärellä. Koska olin ehtinyt leikata tukipohjan pois mukista, jouduin taiteilemaan sen kiinni pehmusteiden varaan. Siinä sitten hioin ensin nopealla vauhdilla ja karkealla hiemopaperilla. Nopeus sorvissa oli kuitenkin liian luja. Opin että pienempi nopeus riitti aivan hyvin ja oli parempikin. Siirryin portaittain hienompaa hiemopaperiin ja viimesimmän hiennon suoritin itse öljyn kanssa.

Öljynä toimi "en muista mikä", mutta ottein riskin ja annoin sen seiso vähän aikaa asitassa. Halusin siitä hieman tahmeampaa mitä se oli. Tällöin saisin hieman paremman pinnan. Ruokaöljyä olin kokeillut ensimmäisenä, mutta vain pienestä kohtaa. kokeilut pitäisi kyllä suorittaa aivan eri kappaleelle, kuin itse työlle.

Nesteen hienoinen tahmeutuminen, johtui siis siitä kunnon annoin sen olla kannettomassa astiassa hieman aikaa. Lopuksi vielä kiillotin pintaa rievulla ja paperilla. Rievussakin oli kyseistä öljyä. Öljy soveltuu ruokaesineisiin. Se kerrottakoon varmistukseksi.

Parhaimman mahdollisen pinnan olisi kuulemma saanu käyttämällä kiinanpuuöljyä tai pellavaöljyä. Pellavaöljyllä tosin kestää kauemmin kuivua. Tässä hyvä linkki, jossa kerrotaan puutöiden öljyämisestä: http://www.kolumbus.fi/~mirian77/puumetalli/puun%20oljy%20tai%20vahaus.pdf

Ja tällanen siitä tuli! Iha hyvä joululahja^^ Aikaa tämän tekemiseen meni noin se pari päivää. Ei kauaa.

Videossa näkyy palanut pohja. Se oi todellaki pitäny viimeistellä poisa, mutta pitäähän siinä olla hieman tekemisen jälkiä;) Teen vielä lahjarasian tälle, ja laitan noita höyläämisestä tulleita lastukiekuroita täytteeksi:)

Antoisaa ja rauhallista joulunodotuksen aikaa:) 

Syntymäpäivälahja sorvin ääreltä

Toissa keskiviikkona istuttiin syömässä tavanomaiseen tapaan Yliopiston ruokalassa. Meillä oli ollut taas ehkä se yks luento, jos sitäkään. Meillä oli kuitenkin tulossa huippuilta. Tänään tekno-14 kokoontuis jälleen viettämään iltaa Erikan ja Aleksin synttäreiden merkeissä. Se, että kun teknot on liikenteessä on takuu varmasti huikee ilta tulossa ja olihan meillä tuhanen mukavaa!

No siin sit Villen kans puheltii, et mitä käytäs ostamassa lahjaks. No ei mitään! Saatiin parempi idea. Enemmän selllanen teknompi ku kaupasta ostettu. Tehään jotain ite!

No siit se nopee kolmen neljän tunnin työstäminen lähti. Suunattiin tottakai teknojen pyhättöön, jossa höyläpenkki on ku alttari eli teknisen tiloihin. Päätettiin tehä jotain puusta. Aikaa oli vähän eikä tiedetty mistä aloittaa, mutta saatiin molemmille iha kivat pikku lahjat aikaiseksi:) Samalla opittiin sorvin käyttöä. Oon nyt myöhemmin työstäny sorvilla lisääkin, mutta tässä nyt esittelen Villen ja mun tuotoksen kuvien avulla.

Kuvat jäi vähä huono laatusiksi, koska en ollu tuollon saanu vielä kameran linssiä huippu kuosiin,  mutta ei se mitään:)

Tässä on kuva sorvilla tehdystä ensimmäisest tuotoksesta. Itse sorvin käyttäminen ei ollut vaikeaa. Muodoksi päätettiin pikku tynnyri. Nämä tehtiin yhdesta kappaleesta, joten kovin isoja niistä ei voinut tehdä. Korkeutta tällä palalla oli suunnilleen 9cm.

 Ville sorvin äärellä. Puupalasen ollessa noinki pieni ja yhtenäinen oli työskentely aika tarkkaa. Tarkka työskentely toisaalta sopi hyvin näin alottelijoille. Otettiin niinku harjoittelun kannalta:)

 Ajan loppuessa ja illan lähestyessä siirryttiin meikäläisen kämpille tähän lipaston viereen jatkamaan työtä. Hiento ja pinnankäsittely tehtiin käsin. Siihen käytettiin rypsiöljyä paremman puutteessa. ^^

 Liimattiin tummat mahonki listat niille kaiverretuille urille. Käytettiin nopeasti tavallista puuliimaa ja laitettiin rautalangalla pikku puristus. Hyvin pysy, mutta kuulemma jälkeen päin on alkanu vähän irtoamaan:P Parempi ois ollu käyttää vedenkestävää liimaa. Oppia ikä kakka.

Kaiverruksen toimipisteenä meillä oli keittiön pöytä. Kaiverrettin tuollaisella mikä lie merkkisellä poralla. Kirjailtiin pohjaan nimikirjaimet A ja E.

Kuva on tosi tumma, mutta siitä näkyy kuitenkin lopputulos. Parempi valaistus ois tuonu sävyt eri tavalla esille:) Kuitenkin tumma mahonkilista toi mukavasti näköä:)

Lopputulos oli siihen käytettyyn aikaa nähden hyvä.
Ja myös synttärisankarit näyttivät tyytyväisiltä:)

Seuraavaks kirjottelen toisesta työstä, kahvimukista. Sen tein myös sorvaamalla. Se on joululahja, mutta en malta odottaa, että pääsen julkaisemaan siitä jotain:)

#parassyksyneljäänvuoteen. Syysloma Ruotsissa

Ihan ekaks tässä sulle biisi!--->  https://www.youtube.com/watch?v=rEeiRXOlWUE
Kato myös videon loppu! Thats the spirit!

Jälleen pääsen kirjoittamaan. Koulu on painanut päälle aika lailla. Blogi on suonut väistyvän. Kuitenkin jälleen Oulussa, jälleen kahvikupin äärellä^^

Takana on ollut opitojen täyteistä aikaa. Loppukiriä ennen joulua ja vuotta 2015. Syksy on mennyt kuin siivillä. Juurihan tuota sohvaa kannettiin seitsemänteen kerrokseen. Olihan seki:P. Kuitenki yläkerran lapsiperheen kello kymmenen nukkumaanmenoaika on tullut jo aika tutuksi. Tämä ei ole niinkään koti, se on Ylivieskassa, mutta tästä asunnosta on muodostunut jo sellainen...oma paikka.

Iloisen syksyn 2014

#parhaansyksynneljäänvuoteen voisi tiivistää syysloman matkaan, jolloin suuntasimme Ruotsiin. Vierailimme Äidin, Isän ja Maijan kanssa Ainon luona Lundissa. Se on pieni idyllinen kaupunki Etelä-Ruotsissa. Valokuvien ottaminen tai luominen on nykyään varsin helppoa. Meidänkin matkalla jokaisen kännykän salamat välkkyivät tiuhaan tahtiin. Paremmasta ja harkitummasta valokuvaamisesta vastasi Maija järkkärillään.

Liitän tähän kuvia ja kerron niiden avulla matkasta. Haluan valita myös kaks tai kolme eri aihetta josta sitten kirjoitan hieman...matkan kohokohdista. Oon koettanut opiskella eri kirjoitustyylejä ja tekniikoita. Lukeminen taitaa olla paras mahdollinen tapa kehittyä kirjoittamisessa. Kuvat kuitenkin kertovat ne tuhannet sanat.

Matkan alku

Illalla äiti kehotti minua menemään jo nukkumaan. Istuin jälleen tietokoneen ääressä katsellen televisiota ja chattäilen kavereille. Aina ruli uusi virike ja mielenkiintoni suuntautui uuteena asiaan. Äidin kehotukset jäävät kaikumaan pitkälle käytävälle, päätin ryhdistäytyä. Irottaudun koneen luomasta maailmasta ja sammutin sen. Pieni hiljaisuus, jonka jälkeen nousin ylös. Huomen aamulla, viiden tunnin päästä, lentäisimme Ruotsiin.

Herään oven avautumiseen ja sen tuomaan kirkkaaseen valoon. Olisi pitänyt mennä nukkumaan aikaisemmin... No niin taitaa käydä monille muillekin. Aamuväsymys laitetaan illan pitkittämisen piikkiin. Niinhän se on. Olen matkustanut paljon ympäri Suomea viimeisen vuoden aikana. Etenkin Oulun ja Ylivieskan välistä matkaa. Lähes joka viikonloppuna. Tässä matkassa oli jotain erityistä. Istun auton takapenkillä, isä ajaa autoa ja äiti istuu vänkärin paikalla. Perhematka. Pienemäpänä meitä saattoi olla useita kyydissä, peräti neljä takapenkillä. Nyt sain olla yksin. Tunnelma ei tästä kuitenkaan kärsinyt sillä tiesin, että Helsingissä saisin matkaseurakseni Maijan ja Lundissa Ainon. Ja Oulussa pääsisin hetken verran näkemään myös Mikkoa ja Lindaa. Äidin ja isän kanssa oli turvallista matkustaa.



Ajoimme siis veljeni Mikon asunnon eteen. Mikon oli tarkoitus viedä meidät lentokentolle ja ottaa auto matkan ajaksi talteen. Varhaisen lähdön takia oli vielä pimeää. Auton valot valaisivat kirkkaasti rivitaloston viertä Mikon tullessa ovensa kynnykselle. Käväisimme Isän kanssa nopeasti eteisessä ja vastassa olivatkin kissat Lilli ja Tahvo.  Tuntui kuin aamun lähtöhäsellys olisi alkanut uudelleen. "lähdetään, lähdetään! Lento lähtee kohta!"

Lento 

Finnairin lentokone nousi ilmaa.
Viime lentoni oli kesältä kun käytiin laskuvarjohyppäämässä. Silloin koneena oli pienkone, Blondi. Nytten kyseessä oli iso matkustajakone. Koneen katossa oli näyttöjä, josta nousua pystyi seuraamaan. Siinä näkyy koneen myös korkeus... Wou! Muistin jälleen miltä tuntui nousta ilmaan, ja vielä siltä samalta kiiitoradalta. Mä tykkäsin.


Pyysin äiti ja isää tarkkailemaan korkeutta ja veikkaamaan mistä korkeudesta hyppäsin ekan laskuvarjohyppyni. Isäs sanoi n.600 metrin korkeudella, "täältä". Ehei:D vielä 400 metriä ja oltiin tonnissa. Noh se ei tuntunut miltää siihen verattuna ku pästiin 3000 metriin. Ai että mä ootan ens kesää. Tavoitteena ois päästä hyppäämään sieltä! Pilvien ylä puolelta! #paraskesäviitenvuoteen inc!

 Lentokenttä

Hetken samassa paikassa, kohta eripuolilla maailmaa. Aika jännä ku miettii.
Kiireen ja odottamisen sekavuutta. Istuin portin läheiselle penkille ja katselin ympärilleni. Vieressäni nukkui joku nainen. Yllään värikkäitä vaatteita. Odotti varmasti väsyneenä lentoaan. Takanani ihmiset kiiruhtivat portilta toiselle. Jokaisella oli käsissään lehti tai jokin laite.

No Helsinki-Vantaan lentoasemalla saatiin Maijakin matkaan. Seuraavaksi kone suuntasi Tanskan pääkaupunkiin Köpenhaminaan.
En ollu koskaan käyny siellä aikaisemmin.  Dalai lama sanoi ehkä näin: "once a year go someplace you've never been before." Toi on hyvä ajatus. Siihen liittyy monta asiaa ja tarkoitusta. Päämäärää.


Lento ei kestänyt kauaa. Vain parituntia, jos sitäkään.

Kööpenhaminasta vuokrasimme auton ja suuntasimme Juutinrauman sillalle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutinrauman_silta), sen yli pääsisimme Ruostin puolelle.
Autossa oli ehkä maailman ärsyttävin navigaattori :D Mulla meni totally hermot sen kanssa. No mä päätin kuunella musiiikki ja katsella sit maisemia.

Tässä toinen biis tähän väliin! Se on just niinku Lund! "Biking is better"
https://www.youtube.com/watch?v=KA5dyVJqN-8

Lund

Saavuttiin perille ja Lundi oli täydellinen paikka. En ois osannu kuvitella sitä sellaiseks. Autojen välissä puikkelehti pyöräilijöitä. Pyöräilijät olivat osa liikennettä. Teitä ympäröi pieniä punaisia taloja. Jokaista taloa varjosti muuri, jota peitti käynnöskasvit.

Minä ja Maija yövyimme Ainon luona ja  Isä&äiti majoittuivat hotelliin. Emäntä meillä oli..öö..Sofia? (btw.eli iha näin off-topic, mulla on huono nimimuisti:) Kuitenkin..loistava, lämmin sydäminen persoona. Pientä puutarhurin vikaa as well. Ainolla oli mukava paikka asua:) Kodis asunto kahden kissan kera; twix ja oliver.

#Kahvila

Voin kans kertoo sulle mikä Lundissa oli todella siistiä. No ne kahvilat, joita siellä oli. Kävelykatujen varsilla oli jokatoinen liike oli kahvila tai jokatoinen jonkinlainen pienyrititys. Useimmat pieniä sisustusliikkeitä. Myös kirppareita siellä oli paljon.
Kahviloiden sistus oli jokaisessa ainutlaatuinen.

Eräässä kahvilassa, jossa kävimme fiikaamasssa, oli jokainen tuoli erilainen. Kahvilaan astuttiin sisään kivisen kynnyksen saattelemana raskaan puisen oven kautta. Kahvila ei ollu kovin avara, mutta pieni ahtaus ja tunnelmallinen musiikki sai kokonaisuuden toimimaan täydellisesti. Otin cappucinon!


Kuvittele joitan paikkaa...vaikka Pariisia. Sellaista Ranskalaista, Keski-Eurooppalaista katua, jossa joku ajelee patonki pyörän korissaan kivistäkatua. Sinä istut tässä mukavassa kahvilassa. Kahvilan pitäjänä on suurikokoinen mies valkeassa leipurinasussaan. Taitelijoita, hienosti pukeutuneita miehiä pikkutakeissaan. Lukevat päivän sanomalehteä kahvikupin äärellä. Seinät ovat puiset, ehkä. Ainakin ne on koristeltu parilla peilillä ja taululla. Valaistus on himmeä ja voit aistia uunituoreen kahvin tuoksun. Rauhallisuus ja musiikki  ovat osana arkea.

Ota tästä nyt uusi kappale https://www.youtube.com/watch?v=4SRj-av79Ts&index=3&list=RDCiqf8yMVzAk

Kirkot, historian havinaa ja suuria taideteoksia 

Tässä kuvasa taustalla on just tällanen tyylikäs mies. Tää on hyvä kiva:D Hauska.
Meille uusi ymäpäristö, oltiin ehkä hieman turisteja. Halusimme tutustua Lundiin tarkemmin.

Hetkessä elämistä

Kun sä meet johonki uuteen paikkaan sä voit miettii; miksi, miten oot siellä ja mitä sä haet sieltä? Mut välillä on vaan hyvä olla ja katsella ympärilleen. Et oo takuulla eka siellä. Joku on kans ollu just siinä, uhrannut vähintään yhtä paljon ajatuksia samassa tilanteessa. Mieti paikan historiia ja vaikka sitä kautta sen merkitystä; nyt ja ennen. Mitä mä koetan sanoo on arvosta näkemääs, nauti siitä.
Tuolla yliopistolla meille on koetettu opettaa, että pitäs osata ymmärtää miten kaikki on jonkun tekemää ja luomaa. Kun näät sitten sen ajanjuoksun, eli ne vaiheet mitä se paikka on kokenut, arvostat ehkä sitä enemmän. Ei tarviste välttämättä hypätä lentokoneesta irroutuakseen arjesta. Riittää vain kun pysähtyy hetkeksi.

Vilho ja Olli

Mulla on ollu mm. kaksi loistavaa opettajaa. Kerrassaan upeita opettajia. Ja mahdollisesti sulla on ollut kans nää samat opet, Vilho ja Olli. Vilho oli mulla opettajana ala-asteella ja Olli oli lukiossa biologian opettajana. Hassua miten mä kuulin lukiossa Ollilta saman neuvon, mitä sain kuulla ala-asteen viitosluokalla Vilholta. Kyse oli valokuvaamisesta ja luonnosta. "Ensi kerralla kun menet ulos, vaikkapa metsään, ota kamera mukaasi." Ideana oli et sillon osaat helpommin kiinnittiiä huomiota yksityiskohtiin ja pysähtyä tarkastelemaan luontoa. Kyse on siis siitä hetkessä elämisestä, pysähtymisestä.

Papin poika ja kirkot

Kuitenkin takaisin Lundiin! Tottakai kun isäni on pastori Luhtasela auto pysäköidään ensimmäisenä paikallisen kirkon eteen;P Kirkkovierailut perhematkoilla ovat tulleet tutuiksi. Joksiinkin tylsiä, mutta aina myös kiehtovia. Suuria saleja, joihin sisältyy paljon sisältöä ja symboliikkaa. Tällä kertaa olin kasvanut jo jonkin verran ja ymmärsin kuinka paljon vaivaa näihin taideteoksiin on käytetty aikaa ja vaivaa. Saati sitten kaikki maalaukset, patsaat ja muut taideteokset.
Hassua ajatella, että kasa jotain voi olla taidetta. Tarkotan sellaista metallikasaa..kai sitä kutsutaan moderniksi taiteeksi. Taiteesta viis, mulla on paljo opittavaa siitä, mutta luokanopettajaopiskelijana (etenkin teknona) osaan arvostaa aivan uudellla talvalla itsetehtyjä tai ylipäätään jonkun tekimiä asioita esineitä tavaroita. Aivan kuten edellä kerroinki. Se vaiva, ammattitaito ja sen mukana tullut tunnearvo.

 

Hiljaisuus

Meillä on rakas ystävä. Tänään menemme vierailemaan hänen luokseen, luostariiin. Tämä paikka on eristyksissä muusta maailmasta. Se on samalla ihailtavaa ja hieman pelottavaa.

Matkalle sain kokaea jotain aivan mykistävää. Tunsin olevani etuoikeutettu saadessani vierailla ystävämme luona pienessä karmelliitta luostarissa. Tarkoitukseni oli kirjoitttaa siitä tähän blogin loppuun, mutta en halua sen jäävän tänne jonnekin vähääkään syrjemmäksi. Teksti on jotain mitä haluat lukea. Päätin tehdä siitä aivan oman blogauksen. Sen on lähinnä tekstiä ja ajatuksen virtaa, mutta pyrin luomaan mahdollisimman tunteikkaan ja realistisen kokonaisuuden. Kirjoittajana en ole vielä mitään, joten siitä tulee haastavaa. Koetan parhaani.

Väliin tulee todennäköisesti jokunen artikkeli puutöistä, joita oon  tuola koululla veistellyt.

-Lauri

Sateenvarjoja ja muita ihmeitä

On syyspäivä. Nousen bussista vesisateeseen, on syksy. Muistelen niitä lämpimiä kesäpäiviä ja aurinkoisia kelejä. Jään bussikatoksen alle pitämään sadetta. Olisipa minulla sateenvarjo.
Niin sateenvarjo, ja samalla hetkellä se sen sainkin. Nuorimies, ehkä muutaman vuoden minua vanhempi, kävelee reippaasti kohti paikkaa missä juurin nousin bussista. Ilosesti hymyillen hän ojentaa minulle sateenvarjonsa, sitten astuu seuraavaan bussiin.
    Aukaisen iloisesti sateenvarjon ja astun sateeseen. Ei huonompi päivä ollenkaan. Yllättäen tämä rankka syyssade lakkaa tyystin. Olikohan se vain kuuro? No, pudistan sateenvarjosta enimmät vedet ja asetan sen nojaamaan lähimpään katupylvääseen. Seuraava sateen yllättämä tulee sitä tarvitsemaan.


Ajattele, jos todella olisi näin. Käyttäisit sateenvarjoa vain silloin kuin sitä tarvitsisit, ja jättäisit sen seuraavalle kulkijalle. Millon muulloin sitä tarvistee kuin vesisateen aikana..! Voisiko sama toteutua vaikkapa pyörilläkin. Saisit polkea pyörän paista A paikkaan B, ja jättää sen sinne?
Sitten joku muu ajaisi sen takasin paikkaan A, ja niin edelleen. ..

Tosin ainakin Oulussa tätä taidetaan toettaa jo aika lailla...;P

Tai jos yhdessäkään wifi:ssä ei olisi salausta. Ei tarvitsisi kuluttaa dataverkkoaan tai murehtia salauksia. Vieraatkin pääsisivät helposti tarvittaessa nettiin, ilman että heille joutuisi kertomaan kahden kissasi nimet.



Viime viikolla kävin pari kertaa aamulenkillä. Lenkillä olin virtaa täynnä ja huippu fiiliksellä. Oli hyvä syksyinen aamu!
    Vastaan käveli tuntemattomia ihmisiä luoden nopeita katsekontakteja. Jokaiselle vastaantulijalle soin ajatuksen mielessäni ja mietin, millähän asialla sitä näin varhain oikein ollaan? Mutta halusin enemmän. Halusin tervehtiä joka ikistä vastaantulijaa, ja niin myös tein!
     Ja arvaa mitä? Se ihmisten hymy tuplaantui, ja kuhan tarpeeksi ajoissa toivotti hyvät huomenet, niin vastauskin kuului vähintään yhtä innokkaasti takaisin! Vastatervehdyksiä tuli niin nuorilta kuin vanhoiltakin, naisilta ja miehiltä. Siistiä. Halusin vain jatkaa juoksemista pidemmälle ja pidemmälle.

No entäpä hissit! Oon alottanu kävelemään seitsemänteen kerrokseen asti (tai no kerran käytin viime viikolla hissiä). Sehän on aivan mielettömän hyvää hyötyliikuntaa! Kokeile vaikka. Oon haaveillu laittavani kerrostalomme hissinoveen lapun, "epäkunnossa", edes sen päivän ajaksi^^ Varmasti tekisi ihan hyvää, vaikkei sitä heti myöntäisikään.

 Revontulet

Samana yönä heräsin ikkunasta loistavaan valoon...katulampun loisteesen. NO HEI CAMON! Eihä se voi olla, koska mä 7-kerroksessa!?

Mä nukun ikkunan alla siis ja aina,aina verhot auki. Onhan tuota tarpeeksi pimeetä muutenki...

No aukasin silmät ja näin jotain tosi makeeta Oulun yllä. Valo, johon olin heränny, oli the northen lights. Kirkaan vihreet revontulet.. wou..näinki "eteläs"..mä aattelin et täs luontoäitti palkihti, mut jostaki..-iha must^_^

Nää ny oli tämmösiä maailmanparannus ideoita..tämmösiä pikku vaatimattomia.. Seuraavaksi tulee kirjousta loistavasta reissusta Lundista, luostarista ja vierailusta Aino siskon luona^^:)

Intti Ivalon rajajääkärikomppaniassa osa 3.

Kaikki blogin kuvat ja videot ovat minun ja pidän kaikki oikeudet niihin itselläni. Kehotan kuvien ja videoiden jakamisesta kysymään minulta, jotten joudu poistamaaan näitä kirjoituksia. Kirjoituksia on kuitenkin luettu sen verran paljon, eikä vastaavia kirjoituksia ole.

RJK

Intti Rajajääkärikomppaniassa osa.3

      

Istuin jälleen junassa, matkalla Ivaloon. "Viimeistä kertaa". Tavanomaiseen linja-autokyytiin en halunnut mennä. Tiedossa oli parempaa matkaseuraa. Jäin junasta jo Oulussa. Asemalla odotti auto, jossa olivat ylirajääkäri Hirvikoski, lääkintämies Häkli ja Rajajääkärit Komulainen ja Torvinen. Tunnelma oli iloinen ja tuttavallinen. "Viimeistä kertaa". Meillä oli hieman kiire, sillä halusimme ehtiä sodankylän sotkun eteen "rajakiimaa" varten.

Ensimmäisetä kertaa, kun haminasta saapuivat kokelaat kouluttamaaan ja antamaan meille tuon ikumuistoisen puolenvuoden, huudattivat he meille Rajakiimaa. Vaikka tulossa oli raskaita viikkoja, kokelaat eivät vaatineen meiltä muuta kuin parastamme. Se oli kai sitä rajajääkärin nöyryyttä se. Sotkun edessä kailoitettiin myös käskyjä ettei pv:n alikkeja tai kokelaita ole käskyvaltaa. Periaatteessa ei olisi sodankylän kouluttajillakaan..periatteessa..se oli jonkinlaista kse:tä...siitä se sissi/raja honor syntyy..

Heinäkuussa olin istunut Torvisen vieressä linja-autossa matkalla ensimmäistä kertaa komppaniaan. Nyt sain istu jälleen, ikäänkuin puolen vuoden ympyrä sulkeutuisi. Tuntemattomista alokkaista oli tullut rajatovereita... Kuitenkin ei ehditty muotoon asti sodankylässä, mutta videolle rajakiiman sain...joskin laatu on aika heikkoa-->

Viimeiset viikot

Viimeiset viikot, tj niin vähän ettei kehtaa edes kerskua. Se kuri ja tahdikkuus, mitä oli palveluksen alussa vaalittu, on saanut häilyviä rajoja. Toki vielä tehdään askareet kunnolla, mutta se kireys on jo rentoutunut. Se kuuluu siihen.

         
Kasarmilla alkaa keittämään on ne rutiinit joista pidetään kiinni. Tarkasti, todellakin tarkasti. Tosin tuvan siivoa tarkistettaessa, alkaa jo kokelailla tullu rentoa hauskaa juttua. Ei se niin justiinsa. Kiven kova rajan johtajan kuori on pehmittynyt. Tai sit ollaan vaan jo tuttuja, ja tunnettiin toinen toisemme. Tottakai.

 Metsä/kasarmi

Metässä ei tarvinnu herroitella. Ei edes välttämättä kouluttajiakaan. Ainakaan mä en. Mut ainakaan johtajia ei tarvinnu. Jos alotti keskustelun "herra kokelas", soi tää johtaja sulle pienen hymyn ja sano: "ei tääl tartte herrotelle, kassulla sitte."
Mmm..kyllä se mulle passas. Se sotilaallinen kuri on metsässä missä tiedustelijat elää, aivan eri ku kassulla. Sen takii moni tykkäs olla enemmän metsässä ku sisällä. Oikeita luonnnonlapsia. Lappalaisia.^^

Vapaa-ajan säbäpelejä

   Peruskoulutuskaudelta joukkokoulutuskaudelle

Eli se viimeinen jakso intissä j-kausi tarkoitti jonkinlaista itsenäistymistä. Kaikki oli jo tutta: maastot, paikat, varusteet, tavat. Jokainen osasi itsepakata rinkkansa, valmistaa ruokansa, pukeutua ja tehdä tulet. Kaikilla oli taidot hallinnassa. Uutta opittavaa ei paljoa enää ollut kuin ryhmän omaa toimintaa tiedustelupartiona.

Koluttajien ja rajajäkäreidenkin välille oli muodostunut jonkilainen side. Kouluttajat tiesivät nimeltä jo varusmiehiä, ja joku oli jonkun silmätikku. Toisen kanssa vaihdeltiin savukkeita. Jämyjä oli kouluttajat loppuun saakka. Viimeisenä päivänä tuntui vähä kuin meidät olisi nakattu ulos kasarmilta, noin vain. Seuraavat oli jo joulun jälkeen tulossa. Kylhän sen ymmärtää. Kuitenkin meidän saapumiserä oli tosi hyvä. Hyvä kuntonen, sisukas, mutta tottakai se hommat lösähtää loppua kohden..jollakin tapaa. 

  

Rajavartioharjoitus

Ikimuistoista valamarssia päästiin poikien kanssa kokemaan uudelleen. Päästiin jälleen pakkasen saattelemana Anteriin. Aikasemmin kesällä matka taittui marssien, mutta nyt päästiin ensimmäistä ja ainutta kertaa hiihtohinaukseen kelkkojen vetämänä. Oppaana meillä oli kokeneet rajavartiat, joiden tarkoituksena oli näyttää meille valtionrajaa, rajatolppia, kertoa työstään ja antaa valmiuksia ja koulutusta meille rajanvalvontaan.

Se mitä nuo miehet olivat; oli todellisia eränkävijöitä. Miehiä jotka valvovat koirineen Venäjän rajaa päivittäin. Liikkuen luonossa. Kuulostaa tosi hienolta ammatilta.

Harjoitus oli mukava. Ei ollut vihollista selän takana tai mitä olisi pitänyt paeta. Päästiin nukkumaan sisällä ja hiihtämään. Kerrassaan hienoa. Vaikka voimat oli aika lopussa itellä palveluksen suhteen tää jäi hyvänä mieleen!

Luonto

Luonto on pohjoisessa uskomattoman kaunista! Se on jo yksi loistava syy lähtä inttiin Ivaloon. Kesällä ei ollu lähes ollenkaa hyttysiä. Ja ainakin tuolloin oli sodankylässä kylmempikin mitä meillä Ivalossa.

Kumpa vain olisi voinut kantaa kameraa mukanaan ja kuvata ne kaikki paikat missä poikien kaa käytiin rämpimässä. Ne kuitenkin piirtyy muistiin aika hyvin. 

Päivystys

Päivystäminen on sitä kun istutaan komppanian aulassa tuolillakoetetaan tapaa aikaa. Aluksi sitä tekevät alikersantit, mutta nopeasti se alkaa myös jääkäreillä. Yöllä on kaksi vuoroa. Ehdottomasti ite tykkäsin viimeisestä vuorosta, koska sillon pystyi olemaan terävänä heti aamusta. Aamureippailut suju joutuisasti. Ja oli kuintekin saanut jo nukkua 2200-0300.

Päivystäjä ei käytä puhelinta pavelusajalla...Niin eiiiiii....eikä perseile mikkiin kuuluttaessaan...eeeeeiii...eikä räjäytä punkkia...eeiii...kirjoita kirjaan mitää turhaa..eeeii

Hei jos saat mahdollisuuden niin lue siinä päivystäjän kirjassa olevia vanhoja tekstejä vikoilta viikoilta. Ne on loistavia:D

KENELLE/KETÄ IVALOON MENEE?!

Niin, Minkälaisia tyyppejä sinne Ivaloon lähtee?!

Niin pohjoseen ja kovaan paikkaan? Joitaki ylikunnianhimosia kovanaamoja, jotka menee Ivaloon erikoisjoukkojen sijasta, koska pääsee nopeammin pois.

No näitäkin on. Todellakin, mut mä kerron ketä sinne kans menee...ihan normi tyyppejä!:

• Sun naapuri, kemiläinen tai ranualta.
• Luokkakaveris.
• Puolituttu salen kassalta.
• Se hiljanen kaveri sieltä jalispelistä.
• Leipuri, Kokelas Jämsä.
• Rehtorin poika.
• Yhen ilosen pojan isä.
• Afrikasta, Tansaniasta, tavallinen poikai.
• Tukholman kovin äijä Lämsä! 
• Lähes kuka vaan

1/2

RAJAJÄÄKÄRITUTKINTO

Sen takii miks tonne mennään on ne loistavat kaverit, joita sieltä saa! 

Sitä kun rämpii suossa, vaikka missä ja on hieman oman special joukon tuntua, oppii tuntemaan toisensa tosi hyvin. On aikaa tutustua. Kun rajajääkäri on aivan väsynyt rasituksesta, puhki->Auttaa rajatoveri!

Oli se ehkä kovin jutttu, Rajajääkäärin tutkinto, joka oli jotain 80-90 kilsaa marssien, juosten, vesistön ylityksiä sun muita. Menkää kokeen se ite:P Aivan uskomaton kokemus....

Se oli yksilökilpailu, jossa 50 jääkäriä taistelee sissihavuista ja parhoista sijoista. Kolmelle parhaalle oli tiedossa 2 kuntsaria ja sijoille 3-8, yksi lomapäivä.

Varusteet tarkistettiin, mitään ylimääräistä ei saanut olla matkassa. Sitten lähdettiin kaksi yötä kestävään todellakin, kovaan, fyysiseen, henkiseen rasitukseen. Yksin ei kuitenkaan saanut kulkea vaan jokaisella oli taisteluparinsa. Minun parini oli ylirajajääri samasta tuvasta, Partanen. Loisto äijä! Kuitenkin yksilökilpailusta huolimatta kasauduttiin ryhmiin ja suoritettiin yhdessä tutkinto läpi! Toisena päivän olin aivan rikki ja äkänen eli NOLLISSA. Motivaatiota koeteltiiin. Täytyi tehdä ruokaa, että jaksaa. En saanu rasituksesta edes trangiaa kasaan. No ei hätää...tottakai taistelupari auttoi. Ja Partanen keitti meikällekki ruoat. Huhuh että helpotti!

Yöllä  ehkä tunnin/1,5 unien jälkeen meidät potkittiin ylös keskellä yötä. Nukuimme Laanajärvellä taivasalla makuupusseissa. Oli kylmä. Seuraava suoritus oli pakata rinkka ja käydä juosten 10km pikamarssi. Oli pilkkopimeää, ainoastaan otsalamput valaisivat metsää. Kuitenkin oli maagisen kaunis tähtitaivas! Kylmiltään juoksemaan lähteminen oli kamalaa...Kyse ei ole kuitenkaan kunnosta vaan PÄÄSTÄ! Sitä pystyy tekemään mitä vain kuhan pää kestää. Pitkät vaeltamiset ja rasitukset on mielestä ja asenteesta, sinnistä kiinni! Tän voi varmasti jokanen rajalla ollut kertoa faktaksi!

Viimesenä aamuna, 50:stä ehkä +20:ntä (?) oli keskeyttänyt. Jatkettiin vielä loppu matkaa ampumaradalle pikamarsilla eli juosten taas. Tuska. Sillon ei enää kiinnostanut yhtään. Onneksi Laanajärvi oli sen verran jäässä ettei jouduttu siinä taas kahlaamaan..oli ihanaa vaan kiertää kerranki vesistön ylityspaikka. Sen jälkee kohti ampumarataa..Meikäläisen matkaan lyöttäytyi Lampela. Palojärven kasvatti. Lampelan kans oltiin tetsattu ja koettu ne ensimmäiset rasitukset yhessä. Mikäs se parempaa ku vetää viimenen matka. Sitä tsemppaamisen määrää:D Oisin varmasti romahtanu matkalle ilman kaveria. Sitten ne viimeiset satametriä..Rinnakkain juostiin, minkä vielä jaloista saatiin irti, kilpaa "maaliin". Vitsit se fiilis oli loistava. Aivan uskomattoman hieno, että se oli ohi. Enää ammunnat jäljellä. Ei paha. Rajajääkäri Kallioranta sai kyllä meikäläistä vejätettyy vielä oikeen pahasti; "on kuulemma vielä yks vesistönylitys;)"...eeeiii....Mun piti mennä kysymään luutnantti Heikalta et "eihä se VOI pitää paikkansa!" :D....Alko jo vähä hymyilyttään kasarminlämpö...väsymyksestä huolimatta...

Saarineitämöjärvi

Nolla

Aseiden palautus

Alokkaat
Kyösti,
Joonas ja
Janne
valmiina lomille!

Loisto tyyppejä:)

Loppujen lopulta

Tj165-0...ja palvelus ohi todella nopeasti.

Suosittelen menemään Aukkiin, ja sieltä eteenpäin! Sinne pääse töhöjäkin, mutta suurin osa huippu tyyppejä! Me saatin itse valita mentiinkö aukkiin..ketään ei pakotettu

Moni äijä meidänkin saapumiserästä on luonut uraansa inttin puolella.

5 ja puoli kuukautta menee nopee.

Päiväkirjan sivuja ei tähän blogiin tullut, mutta niitäkin olis ollu toki..

Antoisia hetkiä palveluksen parissa, ja niille 2/13 pojille, jotka sattuu tätäkin lukemaan terveisii!:)

Rj Luhtasela kuittaa ja sulkee nyt inttimuistelut tähän:)

Vanhat kaverit tj-nollan vietossa:)

Tupa Palojärvi viimeisenä päivänä