#parassyksyneljäänvuoteen. Syysloma Ruotsissa

Ihan ekaks tässä sulle biisi!--->  https://www.youtube.com/watch?v=rEeiRXOlWUE
Kato myös videon loppu! Thats the spirit!

Jälleen pääsen kirjoittamaan. Koulu on painanut päälle aika lailla. Blogi on suonut väistyvän. Kuitenkin jälleen Oulussa, jälleen kahvikupin äärellä^^

Takana on ollut opitojen täyteistä aikaa. Loppukiriä ennen joulua ja vuotta 2015. Syksy on mennyt kuin siivillä. Juurihan tuota sohvaa kannettiin seitsemänteen kerrokseen. Olihan seki:P. Kuitenki yläkerran lapsiperheen kello kymmenen nukkumaanmenoaika on tullut jo aika tutuksi. Tämä ei ole niinkään koti, se on Ylivieskassa, mutta tästä asunnosta on muodostunut jo sellainen...oma paikka.

Iloisen syksyn 2014

#parhaansyksynneljäänvuoteen voisi tiivistää syysloman matkaan, jolloin suuntasimme Ruotsiin. Vierailimme Äidin, Isän ja Maijan kanssa Ainon luona Lundissa. Se on pieni idyllinen kaupunki Etelä-Ruotsissa. Valokuvien ottaminen tai luominen on nykyään varsin helppoa. Meidänkin matkalla jokaisen kännykän salamat välkkyivät tiuhaan tahtiin. Paremmasta ja harkitummasta valokuvaamisesta vastasi Maija järkkärillään.

Liitän tähän kuvia ja kerron niiden avulla matkasta. Haluan valita myös kaks tai kolme eri aihetta josta sitten kirjoitan hieman...matkan kohokohdista. Oon koettanut opiskella eri kirjoitustyylejä ja tekniikoita. Lukeminen taitaa olla paras mahdollinen tapa kehittyä kirjoittamisessa. Kuvat kuitenkin kertovat ne tuhannet sanat.

Matkan alku

Illalla äiti kehotti minua menemään jo nukkumaan. Istuin jälleen tietokoneen ääressä katsellen televisiota ja chattäilen kavereille. Aina ruli uusi virike ja mielenkiintoni suuntautui uuteena asiaan. Äidin kehotukset jäävät kaikumaan pitkälle käytävälle, päätin ryhdistäytyä. Irottaudun koneen luomasta maailmasta ja sammutin sen. Pieni hiljaisuus, jonka jälkeen nousin ylös. Huomen aamulla, viiden tunnin päästä, lentäisimme Ruotsiin.

Herään oven avautumiseen ja sen tuomaan kirkkaaseen valoon. Olisi pitänyt mennä nukkumaan aikaisemmin... No niin taitaa käydä monille muillekin. Aamuväsymys laitetaan illan pitkittämisen piikkiin. Niinhän se on. Olen matkustanut paljon ympäri Suomea viimeisen vuoden aikana. Etenkin Oulun ja Ylivieskan välistä matkaa. Lähes joka viikonloppuna. Tässä matkassa oli jotain erityistä. Istun auton takapenkillä, isä ajaa autoa ja äiti istuu vänkärin paikalla. Perhematka. Pienemäpänä meitä saattoi olla useita kyydissä, peräti neljä takapenkillä. Nyt sain olla yksin. Tunnelma ei tästä kuitenkaan kärsinyt sillä tiesin, että Helsingissä saisin matkaseurakseni Maijan ja Lundissa Ainon. Ja Oulussa pääsisin hetken verran näkemään myös Mikkoa ja Lindaa. Äidin ja isän kanssa oli turvallista matkustaa.



Ajoimme siis veljeni Mikon asunnon eteen. Mikon oli tarkoitus viedä meidät lentokentolle ja ottaa auto matkan ajaksi talteen. Varhaisen lähdön takia oli vielä pimeää. Auton valot valaisivat kirkkaasti rivitaloston viertä Mikon tullessa ovensa kynnykselle. Käväisimme Isän kanssa nopeasti eteisessä ja vastassa olivatkin kissat Lilli ja Tahvo.  Tuntui kuin aamun lähtöhäsellys olisi alkanut uudelleen. "lähdetään, lähdetään! Lento lähtee kohta!"

Lento 

Finnairin lentokone nousi ilmaa.
Viime lentoni oli kesältä kun käytiin laskuvarjohyppäämässä. Silloin koneena oli pienkone, Blondi. Nytten kyseessä oli iso matkustajakone. Koneen katossa oli näyttöjä, josta nousua pystyi seuraamaan. Siinä näkyy koneen myös korkeus... Wou! Muistin jälleen miltä tuntui nousta ilmaan, ja vielä siltä samalta kiiitoradalta. Mä tykkäsin.


Pyysin äiti ja isää tarkkailemaan korkeutta ja veikkaamaan mistä korkeudesta hyppäsin ekan laskuvarjohyppyni. Isäs sanoi n.600 metrin korkeudella, "täältä". Ehei:D vielä 400 metriä ja oltiin tonnissa. Noh se ei tuntunut miltää siihen verattuna ku pästiin 3000 metriin. Ai että mä ootan ens kesää. Tavoitteena ois päästä hyppäämään sieltä! Pilvien ylä puolelta! #paraskesäviitenvuoteen inc!

 Lentokenttä

Hetken samassa paikassa, kohta eripuolilla maailmaa. Aika jännä ku miettii.
Kiireen ja odottamisen sekavuutta. Istuin portin läheiselle penkille ja katselin ympärilleni. Vieressäni nukkui joku nainen. Yllään värikkäitä vaatteita. Odotti varmasti väsyneenä lentoaan. Takanani ihmiset kiiruhtivat portilta toiselle. Jokaisella oli käsissään lehti tai jokin laite.

No Helsinki-Vantaan lentoasemalla saatiin Maijakin matkaan. Seuraavaksi kone suuntasi Tanskan pääkaupunkiin Köpenhaminaan.
En ollu koskaan käyny siellä aikaisemmin.  Dalai lama sanoi ehkä näin: "once a year go someplace you've never been before." Toi on hyvä ajatus. Siihen liittyy monta asiaa ja tarkoitusta. Päämäärää.


Lento ei kestänyt kauaa. Vain parituntia, jos sitäkään.

Kööpenhaminasta vuokrasimme auton ja suuntasimme Juutinrauman sillalle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutinrauman_silta), sen yli pääsisimme Ruostin puolelle.
Autossa oli ehkä maailman ärsyttävin navigaattori :D Mulla meni totally hermot sen kanssa. No mä päätin kuunella musiiikki ja katsella sit maisemia.

Tässä toinen biis tähän väliin! Se on just niinku Lund! "Biking is better"
https://www.youtube.com/watch?v=KA5dyVJqN-8

Lund

Saavuttiin perille ja Lundi oli täydellinen paikka. En ois osannu kuvitella sitä sellaiseks. Autojen välissä puikkelehti pyöräilijöitä. Pyöräilijät olivat osa liikennettä. Teitä ympäröi pieniä punaisia taloja. Jokaista taloa varjosti muuri, jota peitti käynnöskasvit.

Minä ja Maija yövyimme Ainon luona ja  Isä&äiti majoittuivat hotelliin. Emäntä meillä oli..öö..Sofia? (btw.eli iha näin off-topic, mulla on huono nimimuisti:) Kuitenkin..loistava, lämmin sydäminen persoona. Pientä puutarhurin vikaa as well. Ainolla oli mukava paikka asua:) Kodis asunto kahden kissan kera; twix ja oliver.

#Kahvila

Voin kans kertoo sulle mikä Lundissa oli todella siistiä. No ne kahvilat, joita siellä oli. Kävelykatujen varsilla oli jokatoinen liike oli kahvila tai jokatoinen jonkinlainen pienyrititys. Useimmat pieniä sisustusliikkeitä. Myös kirppareita siellä oli paljon.
Kahviloiden sistus oli jokaisessa ainutlaatuinen.

Eräässä kahvilassa, jossa kävimme fiikaamasssa, oli jokainen tuoli erilainen. Kahvilaan astuttiin sisään kivisen kynnyksen saattelemana raskaan puisen oven kautta. Kahvila ei ollu kovin avara, mutta pieni ahtaus ja tunnelmallinen musiikki sai kokonaisuuden toimimaan täydellisesti. Otin cappucinon!


Kuvittele joitan paikkaa...vaikka Pariisia. Sellaista Ranskalaista, Keski-Eurooppalaista katua, jossa joku ajelee patonki pyörän korissaan kivistäkatua. Sinä istut tässä mukavassa kahvilassa. Kahvilan pitäjänä on suurikokoinen mies valkeassa leipurinasussaan. Taitelijoita, hienosti pukeutuneita miehiä pikkutakeissaan. Lukevat päivän sanomalehteä kahvikupin äärellä. Seinät ovat puiset, ehkä. Ainakin ne on koristeltu parilla peilillä ja taululla. Valaistus on himmeä ja voit aistia uunituoreen kahvin tuoksun. Rauhallisuus ja musiikki  ovat osana arkea.

Ota tästä nyt uusi kappale https://www.youtube.com/watch?v=4SRj-av79Ts&index=3&list=RDCiqf8yMVzAk

Kirkot, historian havinaa ja suuria taideteoksia 

Tässä kuvasa taustalla on just tällanen tyylikäs mies. Tää on hyvä kiva:D Hauska.
Meille uusi ymäpäristö, oltiin ehkä hieman turisteja. Halusimme tutustua Lundiin tarkemmin.

Hetkessä elämistä

Kun sä meet johonki uuteen paikkaan sä voit miettii; miksi, miten oot siellä ja mitä sä haet sieltä? Mut välillä on vaan hyvä olla ja katsella ympärilleen. Et oo takuulla eka siellä. Joku on kans ollu just siinä, uhrannut vähintään yhtä paljon ajatuksia samassa tilanteessa. Mieti paikan historiia ja vaikka sitä kautta sen merkitystä; nyt ja ennen. Mitä mä koetan sanoo on arvosta näkemääs, nauti siitä.
Tuolla yliopistolla meille on koetettu opettaa, että pitäs osata ymmärtää miten kaikki on jonkun tekemää ja luomaa. Kun näät sitten sen ajanjuoksun, eli ne vaiheet mitä se paikka on kokenut, arvostat ehkä sitä enemmän. Ei tarviste välttämättä hypätä lentokoneesta irroutuakseen arjesta. Riittää vain kun pysähtyy hetkeksi.

Vilho ja Olli

Mulla on ollu mm. kaksi loistavaa opettajaa. Kerrassaan upeita opettajia. Ja mahdollisesti sulla on ollut kans nää samat opet, Vilho ja Olli. Vilho oli mulla opettajana ala-asteella ja Olli oli lukiossa biologian opettajana. Hassua miten mä kuulin lukiossa Ollilta saman neuvon, mitä sain kuulla ala-asteen viitosluokalla Vilholta. Kyse oli valokuvaamisesta ja luonnosta. "Ensi kerralla kun menet ulos, vaikkapa metsään, ota kamera mukaasi." Ideana oli et sillon osaat helpommin kiinnittiiä huomiota yksityiskohtiin ja pysähtyä tarkastelemaan luontoa. Kyse on siis siitä hetkessä elämisestä, pysähtymisestä.

Papin poika ja kirkot

Kuitenkin takaisin Lundiin! Tottakai kun isäni on pastori Luhtasela auto pysäköidään ensimmäisenä paikallisen kirkon eteen;P Kirkkovierailut perhematkoilla ovat tulleet tutuiksi. Joksiinkin tylsiä, mutta aina myös kiehtovia. Suuria saleja, joihin sisältyy paljon sisältöä ja symboliikkaa. Tällä kertaa olin kasvanut jo jonkin verran ja ymmärsin kuinka paljon vaivaa näihin taideteoksiin on käytetty aikaa ja vaivaa. Saati sitten kaikki maalaukset, patsaat ja muut taideteokset.
Hassua ajatella, että kasa jotain voi olla taidetta. Tarkotan sellaista metallikasaa..kai sitä kutsutaan moderniksi taiteeksi. Taiteesta viis, mulla on paljo opittavaa siitä, mutta luokanopettajaopiskelijana (etenkin teknona) osaan arvostaa aivan uudellla talvalla itsetehtyjä tai ylipäätään jonkun tekimiä asioita esineitä tavaroita. Aivan kuten edellä kerroinki. Se vaiva, ammattitaito ja sen mukana tullut tunnearvo.

 

Hiljaisuus

Meillä on rakas ystävä. Tänään menemme vierailemaan hänen luokseen, luostariiin. Tämä paikka on eristyksissä muusta maailmasta. Se on samalla ihailtavaa ja hieman pelottavaa.

Matkalle sain kokaea jotain aivan mykistävää. Tunsin olevani etuoikeutettu saadessani vierailla ystävämme luona pienessä karmelliitta luostarissa. Tarkoitukseni oli kirjoitttaa siitä tähän blogin loppuun, mutta en halua sen jäävän tänne jonnekin vähääkään syrjemmäksi. Teksti on jotain mitä haluat lukea. Päätin tehdä siitä aivan oman blogauksen. Sen on lähinnä tekstiä ja ajatuksen virtaa, mutta pyrin luomaan mahdollisimman tunteikkaan ja realistisen kokonaisuuden. Kirjoittajana en ole vielä mitään, joten siitä tulee haastavaa. Koetan parhaani.

Väliin tulee todennäköisesti jokunen artikkeli puutöistä, joita oon  tuola koululla veistellyt.

-Lauri

Sateenvarjoja ja muita ihmeitä

On syyspäivä. Nousen bussista vesisateeseen, on syksy. Muistelen niitä lämpimiä kesäpäiviä ja aurinkoisia kelejä. Jään bussikatoksen alle pitämään sadetta. Olisipa minulla sateenvarjo.
Niin sateenvarjo, ja samalla hetkellä se sen sainkin. Nuorimies, ehkä muutaman vuoden minua vanhempi, kävelee reippaasti kohti paikkaa missä juurin nousin bussista. Ilosesti hymyillen hän ojentaa minulle sateenvarjonsa, sitten astuu seuraavaan bussiin.
    Aukaisen iloisesti sateenvarjon ja astun sateeseen. Ei huonompi päivä ollenkaan. Yllättäen tämä rankka syyssade lakkaa tyystin. Olikohan se vain kuuro? No, pudistan sateenvarjosta enimmät vedet ja asetan sen nojaamaan lähimpään katupylvääseen. Seuraava sateen yllättämä tulee sitä tarvitsemaan.


Ajattele, jos todella olisi näin. Käyttäisit sateenvarjoa vain silloin kuin sitä tarvitsisit, ja jättäisit sen seuraavalle kulkijalle. Millon muulloin sitä tarvistee kuin vesisateen aikana..! Voisiko sama toteutua vaikkapa pyörilläkin. Saisit polkea pyörän paista A paikkaan B, ja jättää sen sinne?
Sitten joku muu ajaisi sen takasin paikkaan A, ja niin edelleen. ..

Tosin ainakin Oulussa tätä taidetaan toettaa jo aika lailla...;P

Tai jos yhdessäkään wifi:ssä ei olisi salausta. Ei tarvitsisi kuluttaa dataverkkoaan tai murehtia salauksia. Vieraatkin pääsisivät helposti tarvittaessa nettiin, ilman että heille joutuisi kertomaan kahden kissasi nimet.



Viime viikolla kävin pari kertaa aamulenkillä. Lenkillä olin virtaa täynnä ja huippu fiiliksellä. Oli hyvä syksyinen aamu!
    Vastaan käveli tuntemattomia ihmisiä luoden nopeita katsekontakteja. Jokaiselle vastaantulijalle soin ajatuksen mielessäni ja mietin, millähän asialla sitä näin varhain oikein ollaan? Mutta halusin enemmän. Halusin tervehtiä joka ikistä vastaantulijaa, ja niin myös tein!
     Ja arvaa mitä? Se ihmisten hymy tuplaantui, ja kuhan tarpeeksi ajoissa toivotti hyvät huomenet, niin vastauskin kuului vähintään yhtä innokkaasti takaisin! Vastatervehdyksiä tuli niin nuorilta kuin vanhoiltakin, naisilta ja miehiltä. Siistiä. Halusin vain jatkaa juoksemista pidemmälle ja pidemmälle.

No entäpä hissit! Oon alottanu kävelemään seitsemänteen kerrokseen asti (tai no kerran käytin viime viikolla hissiä). Sehän on aivan mielettömän hyvää hyötyliikuntaa! Kokeile vaikka. Oon haaveillu laittavani kerrostalomme hissinoveen lapun, "epäkunnossa", edes sen päivän ajaksi^^ Varmasti tekisi ihan hyvää, vaikkei sitä heti myöntäisikään.

 Revontulet

Samana yönä heräsin ikkunasta loistavaan valoon...katulampun loisteesen. NO HEI CAMON! Eihä se voi olla, koska mä 7-kerroksessa!?

Mä nukun ikkunan alla siis ja aina,aina verhot auki. Onhan tuota tarpeeksi pimeetä muutenki...

No aukasin silmät ja näin jotain tosi makeeta Oulun yllä. Valo, johon olin heränny, oli the northen lights. Kirkaan vihreet revontulet.. wou..näinki "eteläs"..mä aattelin et täs luontoäitti palkihti, mut jostaki..-iha must^_^

Nää ny oli tämmösiä maailmanparannus ideoita..tämmösiä pikku vaatimattomia.. Seuraavaksi tulee kirjousta loistavasta reissusta Lundista, luostarista ja vierailusta Aino siskon luona^^:)

Intti Ivalon rajajääkärikomppaniassa osa 3.

Kaikki blogin kuvat ja videot ovat minun ja pidän kaikki oikeudet niihin itselläni. Kehotan kuvien ja videoiden jakamisesta kysymään minulta, jotten joudu poistamaaan näitä kirjoituksia. Kirjoituksia on kuitenkin luettu sen verran paljon, eikä vastaavia kirjoituksia ole.

RJK

Intti Rajajääkärikomppaniassa osa.3

      

Istuin jälleen junassa, matkalla Ivaloon. "Viimeistä kertaa". Tavanomaiseen linja-autokyytiin en halunnut mennä. Tiedossa oli parempaa matkaseuraa. Jäin junasta jo Oulussa. Asemalla odotti auto, jossa olivat ylirajääkäri Hirvikoski, lääkintämies Häkli ja Rajajääkärit Komulainen ja Torvinen. Tunnelma oli iloinen ja tuttavallinen. "Viimeistä kertaa". Meillä oli hieman kiire, sillä halusimme ehtiä sodankylän sotkun eteen "rajakiimaa" varten.

Ensimmäisetä kertaa, kun haminasta saapuivat kokelaat kouluttamaaan ja antamaan meille tuon ikumuistoisen puolenvuoden, huudattivat he meille Rajakiimaa. Vaikka tulossa oli raskaita viikkoja, kokelaat eivät vaatineen meiltä muuta kuin parastamme. Se oli kai sitä rajajääkärin nöyryyttä se. Sotkun edessä kailoitettiin myös käskyjä ettei pv:n alikkeja tai kokelaita ole käskyvaltaa. Periaatteessa ei olisi sodankylän kouluttajillakaan..periatteessa..se oli jonkinlaista kse:tä...siitä se sissi/raja honor syntyy..

Heinäkuussa olin istunut Torvisen vieressä linja-autossa matkalla ensimmäistä kertaa komppaniaan. Nyt sain istu jälleen, ikäänkuin puolen vuoden ympyrä sulkeutuisi. Tuntemattomista alokkaista oli tullut rajatovereita... Kuitenkin ei ehditty muotoon asti sodankylässä, mutta videolle rajakiiman sain...joskin laatu on aika heikkoa-->

Viimeiset viikot

Viimeiset viikot, tj niin vähän ettei kehtaa edes kerskua. Se kuri ja tahdikkuus, mitä oli palveluksen alussa vaalittu, on saanut häilyviä rajoja. Toki vielä tehdään askareet kunnolla, mutta se kireys on jo rentoutunut. Se kuuluu siihen.

         
Kasarmilla alkaa keittämään on ne rutiinit joista pidetään kiinni. Tarkasti, todellakin tarkasti. Tosin tuvan siivoa tarkistettaessa, alkaa jo kokelailla tullu rentoa hauskaa juttua. Ei se niin justiinsa. Kiven kova rajan johtajan kuori on pehmittynyt. Tai sit ollaan vaan jo tuttuja, ja tunnettiin toinen toisemme. Tottakai.

 Metsä/kasarmi

Metässä ei tarvinnu herroitella. Ei edes välttämättä kouluttajiakaan. Ainakaan mä en. Mut ainakaan johtajia ei tarvinnu. Jos alotti keskustelun "herra kokelas", soi tää johtaja sulle pienen hymyn ja sano: "ei tääl tartte herrotelle, kassulla sitte."
Mmm..kyllä se mulle passas. Se sotilaallinen kuri on metsässä missä tiedustelijat elää, aivan eri ku kassulla. Sen takii moni tykkäs olla enemmän metsässä ku sisällä. Oikeita luonnnonlapsia. Lappalaisia.^^

Vapaa-ajan säbäpelejä

   Peruskoulutuskaudelta joukkokoulutuskaudelle

Eli se viimeinen jakso intissä j-kausi tarkoitti jonkinlaista itsenäistymistä. Kaikki oli jo tutta: maastot, paikat, varusteet, tavat. Jokainen osasi itsepakata rinkkansa, valmistaa ruokansa, pukeutua ja tehdä tulet. Kaikilla oli taidot hallinnassa. Uutta opittavaa ei paljoa enää ollut kuin ryhmän omaa toimintaa tiedustelupartiona.

Koluttajien ja rajajäkäreidenkin välille oli muodostunut jonkilainen side. Kouluttajat tiesivät nimeltä jo varusmiehiä, ja joku oli jonkun silmätikku. Toisen kanssa vaihdeltiin savukkeita. Jämyjä oli kouluttajat loppuun saakka. Viimeisenä päivänä tuntui vähä kuin meidät olisi nakattu ulos kasarmilta, noin vain. Seuraavat oli jo joulun jälkeen tulossa. Kylhän sen ymmärtää. Kuitenkin meidän saapumiserä oli tosi hyvä. Hyvä kuntonen, sisukas, mutta tottakai se hommat lösähtää loppua kohden..jollakin tapaa. 

  

Rajavartioharjoitus

Ikimuistoista valamarssia päästiin poikien kanssa kokemaan uudelleen. Päästiin jälleen pakkasen saattelemana Anteriin. Aikasemmin kesällä matka taittui marssien, mutta nyt päästiin ensimmäistä ja ainutta kertaa hiihtohinaukseen kelkkojen vetämänä. Oppaana meillä oli kokeneet rajavartiat, joiden tarkoituksena oli näyttää meille valtionrajaa, rajatolppia, kertoa työstään ja antaa valmiuksia ja koulutusta meille rajanvalvontaan.

Se mitä nuo miehet olivat; oli todellisia eränkävijöitä. Miehiä jotka valvovat koirineen Venäjän rajaa päivittäin. Liikkuen luonossa. Kuulostaa tosi hienolta ammatilta.

Harjoitus oli mukava. Ei ollut vihollista selän takana tai mitä olisi pitänyt paeta. Päästiin nukkumaan sisällä ja hiihtämään. Kerrassaan hienoa. Vaikka voimat oli aika lopussa itellä palveluksen suhteen tää jäi hyvänä mieleen!

Luonto

Luonto on pohjoisessa uskomattoman kaunista! Se on jo yksi loistava syy lähtä inttiin Ivaloon. Kesällä ei ollu lähes ollenkaa hyttysiä. Ja ainakin tuolloin oli sodankylässä kylmempikin mitä meillä Ivalossa.

Kumpa vain olisi voinut kantaa kameraa mukanaan ja kuvata ne kaikki paikat missä poikien kaa käytiin rämpimässä. Ne kuitenkin piirtyy muistiin aika hyvin. 

Päivystys

Päivystäminen on sitä kun istutaan komppanian aulassa tuolillakoetetaan tapaa aikaa. Aluksi sitä tekevät alikersantit, mutta nopeasti se alkaa myös jääkäreillä. Yöllä on kaksi vuoroa. Ehdottomasti ite tykkäsin viimeisestä vuorosta, koska sillon pystyi olemaan terävänä heti aamusta. Aamureippailut suju joutuisasti. Ja oli kuintekin saanut jo nukkua 2200-0300.

Päivystäjä ei käytä puhelinta pavelusajalla...Niin eiiiiii....eikä perseile mikkiin kuuluttaessaan...eeeeeiii...eikä räjäytä punkkia...eeiii...kirjoita kirjaan mitää turhaa..eeeii

Hei jos saat mahdollisuuden niin lue siinä päivystäjän kirjassa olevia vanhoja tekstejä vikoilta viikoilta. Ne on loistavia:D

KENELLE/KETÄ IVALOON MENEE?!

Niin, Minkälaisia tyyppejä sinne Ivaloon lähtee?!

Niin pohjoseen ja kovaan paikkaan? Joitaki ylikunnianhimosia kovanaamoja, jotka menee Ivaloon erikoisjoukkojen sijasta, koska pääsee nopeammin pois.

No näitäkin on. Todellakin, mut mä kerron ketä sinne kans menee...ihan normi tyyppejä!:

• Sun naapuri, kemiläinen tai ranualta.
• Luokkakaveris.
• Puolituttu salen kassalta.
• Se hiljanen kaveri sieltä jalispelistä.
• Leipuri, Kokelas Jämsä.
• Rehtorin poika.
• Yhen ilosen pojan isä.
• Afrikasta, Tansaniasta, tavallinen poikai.
• Tukholman kovin äijä Lämsä! 
• Lähes kuka vaan

1/2

RAJAJÄÄKÄRITUTKINTO

Sen takii miks tonne mennään on ne loistavat kaverit, joita sieltä saa! 

Sitä kun rämpii suossa, vaikka missä ja on hieman oman special joukon tuntua, oppii tuntemaan toisensa tosi hyvin. On aikaa tutustua. Kun rajajääkäri on aivan väsynyt rasituksesta, puhki->Auttaa rajatoveri!

Oli se ehkä kovin jutttu, Rajajääkäärin tutkinto, joka oli jotain 80-90 kilsaa marssien, juosten, vesistön ylityksiä sun muita. Menkää kokeen se ite:P Aivan uskomaton kokemus....

Se oli yksilökilpailu, jossa 50 jääkäriä taistelee sissihavuista ja parhoista sijoista. Kolmelle parhaalle oli tiedossa 2 kuntsaria ja sijoille 3-8, yksi lomapäivä.

Varusteet tarkistettiin, mitään ylimääräistä ei saanut olla matkassa. Sitten lähdettiin kaksi yötä kestävään todellakin, kovaan, fyysiseen, henkiseen rasitukseen. Yksin ei kuitenkaan saanut kulkea vaan jokaisella oli taisteluparinsa. Minun parini oli ylirajajääri samasta tuvasta, Partanen. Loisto äijä! Kuitenkin yksilökilpailusta huolimatta kasauduttiin ryhmiin ja suoritettiin yhdessä tutkinto läpi! Toisena päivän olin aivan rikki ja äkänen eli NOLLISSA. Motivaatiota koeteltiiin. Täytyi tehdä ruokaa, että jaksaa. En saanu rasituksesta edes trangiaa kasaan. No ei hätää...tottakai taistelupari auttoi. Ja Partanen keitti meikällekki ruoat. Huhuh että helpotti!

Yöllä  ehkä tunnin/1,5 unien jälkeen meidät potkittiin ylös keskellä yötä. Nukuimme Laanajärvellä taivasalla makuupusseissa. Oli kylmä. Seuraava suoritus oli pakata rinkka ja käydä juosten 10km pikamarssi. Oli pilkkopimeää, ainoastaan otsalamput valaisivat metsää. Kuitenkin oli maagisen kaunis tähtitaivas! Kylmiltään juoksemaan lähteminen oli kamalaa...Kyse ei ole kuitenkaan kunnosta vaan PÄÄSTÄ! Sitä pystyy tekemään mitä vain kuhan pää kestää. Pitkät vaeltamiset ja rasitukset on mielestä ja asenteesta, sinnistä kiinni! Tän voi varmasti jokanen rajalla ollut kertoa faktaksi!

Viimesenä aamuna, 50:stä ehkä +20:ntä (?) oli keskeyttänyt. Jatkettiin vielä loppu matkaa ampumaradalle pikamarsilla eli juosten taas. Tuska. Sillon ei enää kiinnostanut yhtään. Onneksi Laanajärvi oli sen verran jäässä ettei jouduttu siinä taas kahlaamaan..oli ihanaa vaan kiertää kerranki vesistön ylityspaikka. Sen jälkee kohti ampumarataa..Meikäläisen matkaan lyöttäytyi Lampela. Palojärven kasvatti. Lampelan kans oltiin tetsattu ja koettu ne ensimmäiset rasitukset yhessä. Mikäs se parempaa ku vetää viimenen matka. Sitä tsemppaamisen määrää:D Oisin varmasti romahtanu matkalle ilman kaveria. Sitten ne viimeiset satametriä..Rinnakkain juostiin, minkä vielä jaloista saatiin irti, kilpaa "maaliin". Vitsit se fiilis oli loistava. Aivan uskomattoman hieno, että se oli ohi. Enää ammunnat jäljellä. Ei paha. Rajajääkäri Kallioranta sai kyllä meikäläistä vejätettyy vielä oikeen pahasti; "on kuulemma vielä yks vesistönylitys;)"...eeeiii....Mun piti mennä kysymään luutnantti Heikalta et "eihä se VOI pitää paikkansa!" :D....Alko jo vähä hymyilyttään kasarminlämpö...väsymyksestä huolimatta...

Saarineitämöjärvi

Nolla

Aseiden palautus

Alokkaat
Kyösti,
Joonas ja
Janne
valmiina lomille!

Loisto tyyppejä:)

Loppujen lopulta

Tj165-0...ja palvelus ohi todella nopeasti.

Suosittelen menemään Aukkiin, ja sieltä eteenpäin! Sinne pääse töhöjäkin, mutta suurin osa huippu tyyppejä! Me saatin itse valita mentiinkö aukkiin..ketään ei pakotettu

Moni äijä meidänkin saapumiserästä on luonut uraansa inttin puolella.

5 ja puoli kuukautta menee nopee.

Päiväkirjan sivuja ei tähän blogiin tullut, mutta niitäkin olis ollu toki..

Antoisia hetkiä palveluksen parissa, ja niille 2/13 pojille, jotka sattuu tätäkin lukemaan terveisii!:)

Rj Luhtasela kuittaa ja sulkee nyt inttimuistelut tähän:)

Vanhat kaverit tj-nollan vietossa:)

Tupa Palojärvi viimeisenä päivänä