The wooden case! Mielikuvasta toteutukseen! Pitkä projekti vaatii pitkän kirjotuksen

Minä opiskelen!

Mä siis opiskelen luokanopettajaksi . Painotuksena on teknologia eli tekno.

"<3 sykkii teknolle!"

Teknoilla on aivan uskomaton yhteisö ja porukka lipastolla, koko ktk:n ohella. Tosi aktiivisia ja toiminnan täyteisiä ystäviä. Ja se osallistumisprosentti, se on tärkeä.

Kuten on saattanu huomata oon alkanu tekemään mm. puutöitä ja piirtämään. Teknona ja luokanopettajana oppii luovuutta monella eritavoin. Ja niinpä mä teinki tän Ceissin. 

Täs alus mä kirjottelen ja loppu on sit enemmän kuvia ja se valmis työ.

 

Katse

Kyky nähdä asioita kauempaa kokonaisuutena ja prosessina. Se on vaikeeta, mutta tärkeetä. Tähän auttaa järjestelmällisyys, pitkäjänteisyys ja ennen kaikkea avarakatseisuus.

Kun ennen katsoin joitan pöytää näin vain ruokapöydän tai kirjoituspöydän. Nyt katon pöytää ikään kuin  kokonaisuutena. Se toki on edelleen pöytä, mutta siihen liittyy myös paljon muuta!

Katselen pöydän rakennetta, materiaali, valimstustapaa, pintaa, kokoa, mittasuhteita ja sävyjä. Arvuuttelen ja päättelen miten, missä ja kuka sen on valmistanut. Ja aina kysymällä pöydän omistajalta sen historiasta ja alkuperästä, saan tietää lisää. Kysy siis rohkeasti ja turhaan epäröimättä!

Katse laajenee ja avautuu. Uteliaisuudella voitetaan heränneet epäilykset ja kysymykset. Katse on arviovaa, mutta luovaa.

Idea ja suunnittelu

Ensiksi oli päämäärä rakentaa jotain ite. Mä en tykkäis tehä jotain, mikä ei niin kiinnosta eli linnunpönttöjä yms. Aika legendaarinen esimerkki.

Mä halusin tehä jotain jollekkin ja ihan tarpeeks haastavaa. 

Olin kahvilla Keskisen Mikolla ja kerroin tästä kurssista ja mitäs siihen sisältyy. Sit tuliki ehotus et teeppä kitaranvahvistimelle loota. Nii..

No siinä synty heti kaks luomisen tärkeintä piirrettä: ongelma ja tarkotus. Ongelma miten, milloin, mistä ja kuinka. Tarkotus on halu, kiinnostus, mielenkiinto ja oma juttu.

Tältä omalta jutulta mä vaadein, et se lopullinen tuote tulee jollekkin muulle. 

Halusin myös paljo tiettyjä työvaiheita, jotta oppisin mahdollisimman paljon uutta.
Sitte lähettiinki suunnittelemaan The wooden Case!

Käytännön tasollahan tää sotii vastaa näitä perus roudauslaatikoita yms. Ja siit ollaan kyl tietosia!

Se onkin se toteutuksen haastavin osa saada siitä käytännöllinen, mutta iha hieno. Näähän tehään aina vanerista ja kovalevystä. Ei koskaan liimalevyistä, niin ku mä tein. Eieiii. Mut ei se haittaa. Nyt ei ollutkaa tarkotus tehä kauppahyllyjen tuotetta.

Jäniskevennys

Suunnittelu

Kerron työvaiheet mahdollisimman yksinkertaisesti ja simppelisti. Eli sain valmiit mitat ja suunnittelin ja piirsin ja koetin saada oikeata mielikuvaa itelleni. Kesti varmaan se viikko ja sen jälkeen sain mielikuvan luonnosten pohjalta, jota lähettiin viemään sit käytännön tasolle.

Liimalevyt

Leikkasin ja höyläsin mäntylaudasta 50mm x 18mm x 60mm rimoja, jotka sitten liimasin liimalevyiksi.
Mittasin ja leikkasin myös sopivan kokoisen pohjan. Kuvissa näkyvät valmiit osat. Niistä oli tarkoitus tehdä mahdollisimman ohuet, mutta silti työstettävät. Taitavampi ois varmasti osannu tehä ohuemmastakin.

Pohja

Pohasta täytyi tehdä kestävä. Painaahan vahvistin mahdollisesti useita kymmeniä kiloja.

Päätin jyrsiä urat laitoihin. Siinä jälleen yksi uusi työväline opeteltaksi. Piti huomioida terän tekemä jälki suurten sivujen kanssa, jotta laatikkon malli säilytettäisiin. 

Jyrsin oli pöytämallia, jolla saatiin noin 16mm urat tehtyä. Jätin varaa about 20mm tuohon alaosaan. Tiedä siitä kuinka vahva sen tulis olla...

Sivujen kiinnittimäninen

Siinä olikin monta eri vaihtoehtoa, mutta paras oli ihan normi puutappiliitos. Eli porattiin pylväsporakoneella oikean mittaiset reiät.

Laittoinkohan viidellä tapilla kiinni. Oli tuskasta mitottaa tapit just oikean mittaisiksi verrattuna reikien syvyyteen. 

Tarkan mittaamisen jälkeen porattiin haluttu syvyyvs. Koska 6 mm tappeja ei ollut. Käytinkin siis 8 mm tappeja.

Noin reunaan poraaminen vaatii tietyn terän nopeuden ja tasauden. Käsiporalla näin reunaan porattuna puu vain halkeasi kohti reunaa. 

Yhden valmiin sivun jälkeen otettiin tuollaiset metallipiikit, jotka laitettiin reikiin. Niide avulla saadaan oikeeseen kohtaa vastaavaan sivun reiät ja vieläpä tarkelleen oikeille kohdille.

  Annetaas vaan kuvien ja videoiden puhua puolestaan! (mut melkeen vaan)

Epäonnistunut idea kannesta

Kansi

Mä en oo mikää puuseppä (vielä:D).Paremmin ehkä vaan wannabe puuseppä.

Siksi mokailenkin, mut halusin kokeilla erilaista tyyliä, joka totally oli ehkä vaan ei niin toimiva:D Mut siitä oli lähellä tulla onnistunut ja hieno!

Se mikä siin meni pilalle oli et toi liimalevy alko elämään. Niin elämään omaa elämäänsä ja taipumaan kuivutessaan. Alustan ois pitäny olla kestävämpi. Tuossa oli siis leikattuna liimalevyn päätyä suikaleiksi ja liimattu jälleen uudelleen levyksi. Kerrassaan opettavainen ja ihan mielenkiintoinen kokeilu

Idea 10..yritys 8+....ja totetus ehkä 7-

Kannen liimaminen. Hyvää puristusta oli vaikee toteuttaa.

Sit mä laittoin loppujen lopulta tälläsen "valmiin" kannen:P

Saumat

Menin kirpparille ja löysin tollasen takin. Makso about sen 10 taalaa ja siin sitä oli runsaasti tuota materiaalia.

Siitä saisin tehtyä saumat Ceissiin. Oli hupasaa opetella/muistella näitäkin käsityön osa-alueita. Kävin tekstiililuokassa leikkaamassa ja hurauttelemassa ompelukoneella noita saumoja.

Yks parhaimmista työvaiheista!

Kuvissa näky myös mun työpöytä mis samal kirjottelen näitä ja puuhastelen kaikkea pientä, niin ku nyt noita nahkaremmejä.

Jäniskevennys!

Case hiottuna ja valmiina pinnankäsittelyyn. Eli petsauksen ja lakkaamisen. 

Tein noita vaiheita pari muutaman kerran. Oisin voinu tehä pari kertaaa enemmänki...mut nää...siit tuli just hyvä!

Ja tällanen siitä sitte tuli.  Tai melkeen. Laitan vielä metallireunat myös kanteen. Pinnasta tuli ihan nätti ja hyvä.

Sisälle tulee vielä pehmustetta ja muuta tekstiiliä. Ehkä jopa tekonahkaa..we will see...

Mut anycase oikeen hauska projekti, ja loistava kurssi! Paljo ois voinu tehä toisin, mut taidot riittää tähän asti tällä hetkellä. Lisää näit puuhailuja tulee silloin tällöin. Seuraavaksi rakennan veneen! Tai se on jo melkeen valmis! Kiitoksia sulle ku lueskelit!

Seuraavat blogit tulee ehkä aiheista?: vakava 2014+pääsykokeet, laskuvarjohyppääminen ja talvipäivät 2015, vene.

Luostari

https://www.youtube.com/watch?v=MmMnYM9DoEc

Ulkona on syksyinen ja kirkas taivas. Taivas sateen jälkeen. Syömme ystävällistä, mutta yksinkertaista päivällistä. Voit melkein kuulla hiljaisuuden. Se on läsnä seinien sisällä. Tuntuu kuin olisin jonkin rajalla. Olen luostarissa. Luostarin osassa, joka on vierailijoillekin avoinna. Tiiliseinien toisella puolen elää ja asuu nunnia, sisaria. Heidän läsnäolonsa voi tuntea, mutta ketään ei näy. Kappelin penkeiltäkään en näe ketään. Kuulen vain kaunista laulua. Kaunista harmonista laulua. Jotenkin ilon ja surun sekoittamaa laulua. Mitään vastaavaa en ole kuullut. Useiden äänien joukosta tunnistin yhden äänen, rakkaan ystävämme Amandan.

Maija <3

Jokin aika sitten kirjoitin matkastamme Lundiin. Se oli matka, jota ei suurremmin suunniteltu, eikä sisältö ollut ennalta määrättyä. Ei ollut vaatimuksia, halusimme nähdä vain kaksi meille rakasta; siskoni Ainon ja ystävämme Amandan.

Aihe on iloinen, mutta luo haikeutta. Haikeuden haluan valloittaa ymmärryksellä.

Matkan jälkeen olen kertonut tämän myös ystävilleni. Tunteikkuuden ja syvällisyyden on saattanut aistia. Ystäväni ovat kuunnelleet hartaasti ja tarkasti. Mulla on hyviä ystäviä ja kavereita!:)

Toivon, että tämä sama tunteikkuus välittyisi näin tekstin kautta.

Nyt jälkeenpäin kun tapahtunutta muistelee ja ajattelee, tuntuu se aluksi surulliselta. Mielikuvat paikasta, ajasta ja tarkoituksesta ovat ristiriitaisia. Tiedän kuitenkin sen olleen pysähdyttävämpiä hetkiäni. Ja seurani: äiti, isä ja molemmat siskoni, turvallisempaa seuraa en olisi voinut toivoa.

No mikä on sitten sellainen pysähdyttävä hetki? Se voi olla ihastumista, rakastumista, pelkoa ja epävarmuutta. Ehkä parhaiten sitä kuvaa osaamattomuuden, tietämättömyyden ja hämmennyksen kohtaaminen. Se on ehkä pelottavaa, mutta vierelläni olivat minulle tärkeimmät, eikä pelolle ollut minkäänlaista aihetta.

Pelkoa ja rohkeutta

Avataan käsitystä pelosta. Mitä se mulle on ja milloin sen pystyn ylittämään. Se on totta ja tarua. Se on turhaa, mutta tärkeää. Rohkeus on sen vastakohta. Rohkeus tarkoittaa montaa eri asiaa. Se voi olla henkistä tai fyysistä rohkeutta. Rohkeutta nujertaa pelko. Rohkeutta on hyväksyä pelko.

Pelko on yks niitä tunteita, joita ei halua myöntää ja se täytyy piilottaa. Mutta oikeesti rohkea, osaa myös pelätä. Fakta! Pelot on jotain mitä ei haluais tapahtuvan. Mä en haluu vaikka moata asioita. Haluun menestyy koulussa ja valmistua ajallani. Saada hyvän työn ja tulevaisuuden. Siis sen varman elämän ja turvallisuudenko?

Muotti

Mitä on muotissa eläminen? No se on sitä mihin yhteiskunta, yhteisöt, auktoriteetit, valtio, oma kulttuuri sua ohjaa. Mm. tänään sosiologian tunnilla pohdittiin tätä. Emmä opiskele täysin omasta halustani. Jokaisella on oma sosiaalinen asemansa yhteiskunnassa. Jokaiselle on jokin paikka.

Mun suurena haaveena on hypätä tuosta muotista pois, jossakin vaiheessa. Se vaan tuntuu aika mahdottomalta ja kaukaiselta. Mä haluaisin opiskella saksaa ja lähteä eräoppaaksi Lappiin tai jonnekkin muualle. Ehkäpä Sveitsiin. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Tai ainakin mulle uskotellaan niin, ja mä nielen sen kaiken aivan täysillä. En uskalla muuttua ja olla erilainen.

Rohkeus hypätä tuntemattomaan, rajojen ulkopuolelle. Siihen tarvitaan jotain tosi merkityksellistä ja rohkeaa. Tyhmyyttäänkin sen voi tehdä, mutta kuka sen määrittelee. Kyse on kuitenkin tietoisesta valinnasta. Omasta valinnasta. Omasta rohkeasta valinnasta.

Entä jos ei tarvitsekaan tuntea rohkeutta tai pelkoa. Jos vain voisi tuntea rauhallisuuden. Varmasti rauhallisuus sois viisauden ja maltin. Olisiko mahdollista hypätä pois yhteiskunnan luomasta muotista, vapautua rauhallisuuteen, malttiin ja viisauteen. Emmä tiedä. Mä oon vasta kakskyt v. opiskelija..mut mä koin joitain, joka oli hyvin lähellä tota.

Elämää

Onpa karkea alaotsikko, mutta se on aika iso osa tätä kirjoitusta. En osaa kertoa mitä elämä on, vaan mä ihmettelen mitä se on. Ihmettely on loistava tapa suhtautua asioihin muutenkin.

Tai elämähän on vaan ja rullaa eteenpäin. Turhaa siitä sen enempää kirjoittaa, mutta suurin arvoitus onki; mitä tehä sillä? Sillo puhutaa elämän tarkoituksesta. Välillä siitäkin tulee puhuttua hyvien kavereiden ja läheisten kanssa, ja se on tärkeetä! Ja just se puhuminen on ihmettelemistä.

Noissa keskusteluissa on tullu esille erilaisia ehotuksia. Yks oli lapsien kasvattaminen, ja niille tosi tarinoiden jakaminen. Joku toinen oli, et elää pelkästään muiden vuoksi. Ura ja ammatti on jollekin tärkein. Voi myös tyytyä vain odottamaan ja tekemään parhaansa. No ihan sama mitä se kullekin on, on yks asia varmaa!

Varmaa on se, et sä tiedät tekeväsi jotain ja pyrit siihen. Sillon se on tarkotus. Elämäntyö.

Niin, se on hyvä sana, elämäntyö. Se voi olla jokin aivan mieletön intohimo johonkin.

Huippu-urheilu tai puulaakisäbä.

Musiikinopettaja tai Nivalaisen bändin basisti.

Kasvattaja tai opettaja.

Presidentti tai taiteilija.

Noi esimerkit on aika lähellä sitä mun arkea ja nykyhetkeä;) , mutta se on jokaselle ihan henkilökohtainen juttu. Sen vaa et, kaikilla täytys olla jotain, jonka perässä jahdata haaveitaan ja omia käsityksiään/arvojaan.

Jotain, jolla saavuttaa sun unelmat. Ja se tulis olla jatkuvaa. Sen ei pidä olla mikään maailman valloitus, eikä saakaan olla. Se täytyy olla aitoa. Jotain omaa syvältä sisältä, sydämestä.

Kutsumus

Mä kerron vielä mitä on kutsumus. Tai okei, näin se lukee netissä :D

1. harras halu jonkin elämäntehtävän, ammatinvalintaan, viehtymys, verenveto, halu, taipumus jllek alalle
2. elämäntehtävä jonka joku tuntee omakseen. esim. Tiedemiehen-, pappiskutsumus. Tuntea kutsumusta johonkin, jllek alalle. Noudattaa, seurata kutsumustaan. Valmistautua kutsumukseensa.

Tossa se selitetään iha hyvin. Kutsumus liitetään yleensä uskonnollisuuteen ja on aika yleistä, että toisen kutsumusta ei välttämättä ymmärretä. Se johtuu siitä (niinku jo selitin), että se on jonkun omaa  ja henkilökohtaista. Yksilöllistä tai yhteisöllistä.

Mulla ny ei oo mitään erityistä kutsumusta, eiii. Mutta mä ymmärrän sen, että toisen kutsumusta on idioottimaista arvostella tai väheksyä. Se arvostelis toista kaikista syvimmällä mahdollisella tavalla. Ne tärkeimmät arvot ja merkitykset jollekin. Toki ne voi sotii sitä omaa maailmankuvaa vastaas, mut hei whats u gonna do about it..

Oli ne arvot ja käsitykset sit ihan mitä vaan! Lestadiolaisten käsitystä taivaaseen pääsystä, Jehovien näkemyksestä maailmanloppunn, eri uskonnoista ylipäätään. Tai jonkun intohimosta tietokonepeleihin, musiikkiin, taiteeseen, bemareihin tai mihin vaan. Saat olla täysin omaa mieltä, mutta älä väheksy hei!

IHMETTELE!

Lisäks viel, että elämän tarkoituksen, tehtävän, haaveen tai kutsumuksen EI tarvi olla sanoiksi tai kirjaimiksi puettua! Se voi olla vaan…

Nyt kun kaiken tämän edellä kerrotun yhdistät, päästään ite tuonne luostariin. Niin me oltiin viertaina luostarissa.. Meidän Maija on tuntenut Amandan kauan. Siinä on kaks aivan uskomattoman hyvää ystävää:) Oon ollu tosi iloinen, että sain tutustua Amandaan. Amanda on nyt Sisar Maria.

Kerron tuosta luostarista. Se on karmeliittojen luostari. Vapaamielisenä luterilaisena voi olla vaikee hahmoittaa tuota paikkaa. Hartaampana katolilaisena se olisi helpompaa. Kuitenkin se on suljettu luostari, joka valikoi jäsenensä tarkoin. Eli erakkoluostari. 

Karmeliitat uskovat elämänsä rukoukselle. Rukous on karmeliittojen kutsumus. Tässä on joitakin linkkejä heistä ja heidän toiminnastaan. Nää lähinnä nopeasti haettuja ja suomalaisia sivuja...

http://www.ekumeenisetkarmeliitat.fi/index.php?js=1

http://www.karmelfinland.org/index_fin.php

http://en.wikipedia.org/wiki/Discalced_Carmelites

http://www.karmelfinland.org/docs/carmelite_spirituality_fin.htm

Kuinka yksinkertaiseksi vois elää?

Yksinkertainen eli simppeliä

Jotku sanoo, että yksinkertainen on kaunista. Totta. Sen yksinkertaisenkin täytyy vaan olla jotain. Se on taas katsojan silmissä.

Kaikki näkee, kuulee ja kokee asiat eritavalla. Joku on vaativampi, toinen tyytyy. Toinen näkee linnun kauniina lentävänä, joku haluaa piirtää sen. Kukat voi jättää kasvamaan tai poimia maljakkoon. Puun voi jättää kasvamaan tai tehdän siitä hienon rasian. Aidosta puusta. Se mitä katseeltaan vaati luo kokemuksen, vaatimuksen ja halun. 

Epämukava monipuolisuus

On pakko pukeutua farkkuihin, vaikka verkkarit on paljo rennommat. Onko pakko opiskella? Joka puolella on arvostelevia katseita ja jopa tätä tekstiä kirjoittaessani mietin; mitä sä sä nyt ajattelet tästä.

Muoti, tyyli, velvoitteet ja muiden arvot ohjaa mun elämää. Niin se on. Omassa elämässä on pakko olla sisältöä mahdollisimman paljon. Ja se pitää tuoda esille muiden nähtäväksi. Sosiaalista arvostusta. Vähä turhauttavaa.

Kuitenki voisitko kuvitella olevasi hiljaisuudessa lähes suurimman osan päivästä. Vain rukoillen ja pohdiskellen. Ilman suurempia vaatimuksia. Käyttäisit samoja vaatteita, etkä bloggais aina uusinta “päivän oufittiä” julki tai koettas luoda maailmaa nettiin.

Et loisi uraa. Et tienaisi rahaa. Eläisit lähinnä tehden käsitöitä. Ilman teknologiaa ja palveluita. “Eihän se oo tässä maailmassa edes mahdollista!”- huutais äänin sun päästä. Se on se järki, joka väittää niin.

No nää luostarin sisaret elää niin. Ilman mitään. Eläen siellä jalkapallon kokoisessa luostarissa sieltä poistumatta. Koskaan. Ja se on ihan okei. Tai ainakin he elävät tosi rajattua elämää. Rajattu elämä on huonosti sanottu. Kuka määrittää normaalin, yksinkertaisen, vaatimattoman sit? Kuka voi piirtää rajan veteen? (mooses;)

Kerroin sen jo. Katsoja, sinä ja sun halu, kutsumus.

Kävely merelle #paraskävelyneljäänvuoteen

https://www.youtube.com/watch?v=u0dg528YpG4&index=2&list=PLfA54eoz8pNM0uwHI1nGTZjYpMnEpVNW1

tai https://www.youtube.com/watch?v=qmxFAT581T4 (taustalle:)

Päästiin siis tapaamaan Amandaa. Hän on yksi hauskin, iloisin ja aidoin henkilö jonka tunnen:) Sisar Maria kertoi meillä kiipeävänsä joskus luostarin korkeimman puun latvaan ja sieltä katselevansa horisonttiin, kauas merelle. Meren rantaan, jonne ei uskomuksensa sitomana pääsisi. Laivat lipuvat kaukana merellä. 

Mulla on ollut hyviä sellaisia kävelymatkoja; kuten matka mökiltä mereen, viimeinen mutka kotitielle, rajajääkäritutkinnon viimeiset sata metriä tai iltakävely Sveitsin yössä. Ja monta muuta:)

Mutta tää oli yksi ylitse muiden!:)

Käveltiin sinne meren rantaan Maijan kanssa. Äiti ja Aino menivät jo sateen suojaan sisälle. Ilma oli sateinen ja pilvinen. Jotenkin synkkä. Pikkuveli ja isosisko käveli saman varjon alla pitkää katua myöten. Suuret muuttolintujen muodostamat aurat lensivät taivaalla. Oli syksy.

Pitkä tie vei suurten peltojen ja maalaistalojen viertä. Asfaltin pinta oli litsläts litimärkä. Kengät kastuivat. Tuntui ku oltas kävelty vähän Amandankin puolesta sinne.

Pienen alamäen jälkeen tie päättyi. Merta ei näkynyt, mutta aaltojen pauhun ja äänet kuuli.

Sade lakkasi. Ilma muuttui täysin. Maija otti kuvia tuosta kauniista paikasta ja luonnosta. Tien päässä oli metallinen vanha portti ja siitä lähti pieni polku. Sitä reunustivat pensaat, jotka peittivät maiseman.

Menin edeltä. Liikuin pienin juoksuaskelin. Halusin nähdä meren. Ja siinä se sitten olikin. Se avautui yllättäen, kirkkaana ja valtavana eteen. En ois osannu kuvitella, että luostaria lähellä ois noinki kaunispaikka. Rannalla oli vanhoja puisia kalastusveneitä ja muutama suurempi laiva lipui kauempana. Luontolauri oli päässyt jälleen luonnon keskelle. Tuntu jotenkin tosi kotoiselta. Paikka muistutti vähän mua meidän kalajoen mökistä.

Maisemaan piirtyi raja. Horisontin raja. Sitä rajaa ei ole kukaan määrittänyt, se vain oli. Siinä oli raja, joka oli ja pysyy. Se ei lähde pois. Vaikka sanoin, että kaikki näkevät asiat eritavalla ja omasta näkökulmastaan, oli vaikeaa kuvitella miten muuten tämän maiseman voisi nähdä? Maisema oli tunteita täynnä. Se ulottui niin kauas kuin pystyin näkemään. Ja mä ihmettelin. Vilpitöntä ja nöyrää ihmettelyä.

Me palattiin takaisin luostariin. Iltarukous oli päättynyt. Mitä ystävällisimmin Karmeliitat tarjosivat meille iltapalan. Juurin sen vaatimattoman ja kauniin, josta kerroin. Join kuumaa kamomillateetä. Sateen jälkeen se teki hyvää. Oltiin luostarissa hetken suojassa ympäröivältä maailmalta. Päivä oli mennnyt nopeasti.

Me puhuttiin tietenki englantia. Siinä oli puolensa. Tuli ilmastua itseään ja ajatuksiian yksinkertaisemmin. Kuitenkin on paljon mitä voit toiselle kertoa, muuten kuin puhumalla. Riittä kun oot läsnä. Nyökkäilet, hymyilet, naurat ja katsot silmiin. Se silmiin katsominen on yks tärkeimmistä jutuista ehkä ever!! Muista se! Se luo kuuntelijan ja välittämisen tunteen.

Silmät kertoo paljon ajatuksistas. Sen takia mä tykkäänki silmistä. Etenkin kirkkaan sinisitä silmistä:P heh.. No menee vähän ohi aiheen, mutta niin oli huoletonta keskustelu luostarissakin. Vierailutilan kalterit oli siirretty siivuun.

Mä olin happy. Mieli oli kevyt ja rauhoittunut. Ihastuin Lundiin ja Ruotsiin. Sitä se matkailu teettää. Ois siistiä päästä sinne vaihtoon. Opiskeln nyt vaan tuon ruotsin kielen kunnolla ekaks! Mut vi ses ja kiitoksia kun lukit tämän! Seuraavat blogin aiheet on Puutyö Case, jälleen lahjasorvin ääreltä ja Vakava+pääsykokeet2014 (koska kohtahan se vakava ilmestty..hihi:P) ja sitte alkais kans laskuvarjohyppykausikini! Saa nähdä vaan millon ite pääsen sen starttaamaan!

Kuvat: Maija Luhtasela