Intti Ivalon rajajääkärikomppaniassa osa 3.

Kaikki blogin kuvat ja videot ovat minun ja pidän kaikki oikeudet niihin itselläni. Kehotan kuvien ja videoiden jakamisesta kysymään minulta, jotten joudu poistamaaan näitä kirjoituksia. Kirjoituksia on kuitenkin luettu sen verran paljon, eikä vastaavia kirjoituksia ole.

RJK

Intti Rajajääkärikomppaniassa osa.3

      

Istuin jälleen junassa, matkalla Ivaloon. "Viimeistä kertaa". Tavanomaiseen linja-autokyytiin en halunnut mennä. Tiedossa oli parempaa matkaseuraa. Jäin junasta jo Oulussa. Asemalla odotti auto, jossa olivat ylirajääkäri Hirvikoski, lääkintämies Häkli ja Rajajääkärit Komulainen ja Torvinen. Tunnelma oli iloinen ja tuttavallinen. "Viimeistä kertaa". Meillä oli hieman kiire, sillä halusimme ehtiä sodankylän sotkun eteen "rajakiimaa" varten.

Ensimmäisetä kertaa, kun haminasta saapuivat kokelaat kouluttamaaan ja antamaan meille tuon ikumuistoisen puolenvuoden, huudattivat he meille Rajakiimaa. Vaikka tulossa oli raskaita viikkoja, kokelaat eivät vaatineen meiltä muuta kuin parastamme. Se oli kai sitä rajajääkärin nöyryyttä se. Sotkun edessä kailoitettiin myös käskyjä ettei pv:n alikkeja tai kokelaita ole käskyvaltaa. Periaatteessa ei olisi sodankylän kouluttajillakaan..periatteessa..se oli jonkinlaista kse:tä...siitä se sissi/raja honor syntyy..

Heinäkuussa olin istunut Torvisen vieressä linja-autossa matkalla ensimmäistä kertaa komppaniaan. Nyt sain istu jälleen, ikäänkuin puolen vuoden ympyrä sulkeutuisi. Tuntemattomista alokkaista oli tullut rajatovereita... Kuitenkin ei ehditty muotoon asti sodankylässä, mutta videolle rajakiiman sain...joskin laatu on aika heikkoa-->

Viimeiset viikot

Viimeiset viikot, tj niin vähän ettei kehtaa edes kerskua. Se kuri ja tahdikkuus, mitä oli palveluksen alussa vaalittu, on saanut häilyviä rajoja. Toki vielä tehdään askareet kunnolla, mutta se kireys on jo rentoutunut. Se kuuluu siihen.

         
Kasarmilla alkaa keittämään on ne rutiinit joista pidetään kiinni. Tarkasti, todellakin tarkasti. Tosin tuvan siivoa tarkistettaessa, alkaa jo kokelailla tullu rentoa hauskaa juttua. Ei se niin justiinsa. Kiven kova rajan johtajan kuori on pehmittynyt. Tai sit ollaan vaan jo tuttuja, ja tunnettiin toinen toisemme. Tottakai.

 Metsä/kasarmi

Metässä ei tarvinnu herroitella. Ei edes välttämättä kouluttajiakaan. Ainakaan mä en. Mut ainakaan johtajia ei tarvinnu. Jos alotti keskustelun "herra kokelas", soi tää johtaja sulle pienen hymyn ja sano: "ei tääl tartte herrotelle, kassulla sitte."
Mmm..kyllä se mulle passas. Se sotilaallinen kuri on metsässä missä tiedustelijat elää, aivan eri ku kassulla. Sen takii moni tykkäs olla enemmän metsässä ku sisällä. Oikeita luonnnonlapsia. Lappalaisia.^^

Vapaa-ajan säbäpelejä

   Peruskoulutuskaudelta joukkokoulutuskaudelle

Eli se viimeinen jakso intissä j-kausi tarkoitti jonkinlaista itsenäistymistä. Kaikki oli jo tutta: maastot, paikat, varusteet, tavat. Jokainen osasi itsepakata rinkkansa, valmistaa ruokansa, pukeutua ja tehdä tulet. Kaikilla oli taidot hallinnassa. Uutta opittavaa ei paljoa enää ollut kuin ryhmän omaa toimintaa tiedustelupartiona.

Koluttajien ja rajajäkäreidenkin välille oli muodostunut jonkilainen side. Kouluttajat tiesivät nimeltä jo varusmiehiä, ja joku oli jonkun silmätikku. Toisen kanssa vaihdeltiin savukkeita. Jämyjä oli kouluttajat loppuun saakka. Viimeisenä päivänä tuntui vähä kuin meidät olisi nakattu ulos kasarmilta, noin vain. Seuraavat oli jo joulun jälkeen tulossa. Kylhän sen ymmärtää. Kuitenkin meidän saapumiserä oli tosi hyvä. Hyvä kuntonen, sisukas, mutta tottakai se hommat lösähtää loppua kohden..jollakin tapaa. 

  

Rajavartioharjoitus

Ikimuistoista valamarssia päästiin poikien kanssa kokemaan uudelleen. Päästiin jälleen pakkasen saattelemana Anteriin. Aikasemmin kesällä matka taittui marssien, mutta nyt päästiin ensimmäistä ja ainutta kertaa hiihtohinaukseen kelkkojen vetämänä. Oppaana meillä oli kokeneet rajavartiat, joiden tarkoituksena oli näyttää meille valtionrajaa, rajatolppia, kertoa työstään ja antaa valmiuksia ja koulutusta meille rajanvalvontaan.

Se mitä nuo miehet olivat; oli todellisia eränkävijöitä. Miehiä jotka valvovat koirineen Venäjän rajaa päivittäin. Liikkuen luonossa. Kuulostaa tosi hienolta ammatilta.

Harjoitus oli mukava. Ei ollut vihollista selän takana tai mitä olisi pitänyt paeta. Päästiin nukkumaan sisällä ja hiihtämään. Kerrassaan hienoa. Vaikka voimat oli aika lopussa itellä palveluksen suhteen tää jäi hyvänä mieleen!

Luonto

Luonto on pohjoisessa uskomattoman kaunista! Se on jo yksi loistava syy lähtä inttiin Ivaloon. Kesällä ei ollu lähes ollenkaa hyttysiä. Ja ainakin tuolloin oli sodankylässä kylmempikin mitä meillä Ivalossa.

Kumpa vain olisi voinut kantaa kameraa mukanaan ja kuvata ne kaikki paikat missä poikien kaa käytiin rämpimässä. Ne kuitenkin piirtyy muistiin aika hyvin. 

Päivystys

Päivystäminen on sitä kun istutaan komppanian aulassa tuolillakoetetaan tapaa aikaa. Aluksi sitä tekevät alikersantit, mutta nopeasti se alkaa myös jääkäreillä. Yöllä on kaksi vuoroa. Ehdottomasti ite tykkäsin viimeisestä vuorosta, koska sillon pystyi olemaan terävänä heti aamusta. Aamureippailut suju joutuisasti. Ja oli kuintekin saanut jo nukkua 2200-0300.

Päivystäjä ei käytä puhelinta pavelusajalla...Niin eiiiiii....eikä perseile mikkiin kuuluttaessaan...eeeeeiii...eikä räjäytä punkkia...eeiii...kirjoita kirjaan mitää turhaa..eeeii

Hei jos saat mahdollisuuden niin lue siinä päivystäjän kirjassa olevia vanhoja tekstejä vikoilta viikoilta. Ne on loistavia:D

KENELLE/KETÄ IVALOON MENEE?!

Niin, Minkälaisia tyyppejä sinne Ivaloon lähtee?!

Niin pohjoseen ja kovaan paikkaan? Joitaki ylikunnianhimosia kovanaamoja, jotka menee Ivaloon erikoisjoukkojen sijasta, koska pääsee nopeammin pois.

No näitäkin on. Todellakin, mut mä kerron ketä sinne kans menee...ihan normi tyyppejä!:

• Sun naapuri, kemiläinen tai ranualta.
• Luokkakaveris.
• Puolituttu salen kassalta.
• Se hiljanen kaveri sieltä jalispelistä.
• Leipuri, Kokelas Jämsä.
• Rehtorin poika.
• Yhen ilosen pojan isä.
• Afrikasta, Tansaniasta, tavallinen poikai.
• Tukholman kovin äijä Lämsä! 
• Lähes kuka vaan

1/2

RAJAJÄÄKÄRITUTKINTO

Sen takii miks tonne mennään on ne loistavat kaverit, joita sieltä saa! 

Sitä kun rämpii suossa, vaikka missä ja on hieman oman special joukon tuntua, oppii tuntemaan toisensa tosi hyvin. On aikaa tutustua. Kun rajajääkäri on aivan väsynyt rasituksesta, puhki->Auttaa rajatoveri!

Oli se ehkä kovin jutttu, Rajajääkäärin tutkinto, joka oli jotain 80-90 kilsaa marssien, juosten, vesistön ylityksiä sun muita. Menkää kokeen se ite:P Aivan uskomaton kokemus....

Se oli yksilökilpailu, jossa 50 jääkäriä taistelee sissihavuista ja parhoista sijoista. Kolmelle parhaalle oli tiedossa 2 kuntsaria ja sijoille 3-8, yksi lomapäivä.

Varusteet tarkistettiin, mitään ylimääräistä ei saanut olla matkassa. Sitten lähdettiin kaksi yötä kestävään todellakin, kovaan, fyysiseen, henkiseen rasitukseen. Yksin ei kuitenkaan saanut kulkea vaan jokaisella oli taisteluparinsa. Minun parini oli ylirajajääri samasta tuvasta, Partanen. Loisto äijä! Kuitenkin yksilökilpailusta huolimatta kasauduttiin ryhmiin ja suoritettiin yhdessä tutkinto läpi! Toisena päivän olin aivan rikki ja äkänen eli NOLLISSA. Motivaatiota koeteltiiin. Täytyi tehdä ruokaa, että jaksaa. En saanu rasituksesta edes trangiaa kasaan. No ei hätää...tottakai taistelupari auttoi. Ja Partanen keitti meikällekki ruoat. Huhuh että helpotti!

Yöllä  ehkä tunnin/1,5 unien jälkeen meidät potkittiin ylös keskellä yötä. Nukuimme Laanajärvellä taivasalla makuupusseissa. Oli kylmä. Seuraava suoritus oli pakata rinkka ja käydä juosten 10km pikamarssi. Oli pilkkopimeää, ainoastaan otsalamput valaisivat metsää. Kuitenkin oli maagisen kaunis tähtitaivas! Kylmiltään juoksemaan lähteminen oli kamalaa...Kyse ei ole kuitenkaan kunnosta vaan PÄÄSTÄ! Sitä pystyy tekemään mitä vain kuhan pää kestää. Pitkät vaeltamiset ja rasitukset on mielestä ja asenteesta, sinnistä kiinni! Tän voi varmasti jokanen rajalla ollut kertoa faktaksi!

Viimesenä aamuna, 50:stä ehkä +20:ntä (?) oli keskeyttänyt. Jatkettiin vielä loppu matkaa ampumaradalle pikamarsilla eli juosten taas. Tuska. Sillon ei enää kiinnostanut yhtään. Onneksi Laanajärvi oli sen verran jäässä ettei jouduttu siinä taas kahlaamaan..oli ihanaa vaan kiertää kerranki vesistön ylityspaikka. Sen jälkee kohti ampumarataa..Meikäläisen matkaan lyöttäytyi Lampela. Palojärven kasvatti. Lampelan kans oltiin tetsattu ja koettu ne ensimmäiset rasitukset yhessä. Mikäs se parempaa ku vetää viimenen matka. Sitä tsemppaamisen määrää:D Oisin varmasti romahtanu matkalle ilman kaveria. Sitten ne viimeiset satametriä..Rinnakkain juostiin, minkä vielä jaloista saatiin irti, kilpaa "maaliin". Vitsit se fiilis oli loistava. Aivan uskomattoman hieno, että se oli ohi. Enää ammunnat jäljellä. Ei paha. Rajajääkäri Kallioranta sai kyllä meikäläistä vejätettyy vielä oikeen pahasti; "on kuulemma vielä yks vesistönylitys;)"...eeeiii....Mun piti mennä kysymään luutnantti Heikalta et "eihä se VOI pitää paikkansa!" :D....Alko jo vähä hymyilyttään kasarminlämpö...väsymyksestä huolimatta...

Saarineitämöjärvi

Nolla

Aseiden palautus

Alokkaat
Kyösti,
Joonas ja
Janne
valmiina lomille!

Loisto tyyppejä:)

Loppujen lopulta

Tj165-0...ja palvelus ohi todella nopeasti.

Suosittelen menemään Aukkiin, ja sieltä eteenpäin! Sinne pääse töhöjäkin, mutta suurin osa huippu tyyppejä! Me saatin itse valita mentiinkö aukkiin..ketään ei pakotettu

Moni äijä meidänkin saapumiserästä on luonut uraansa inttin puolella.

5 ja puoli kuukautta menee nopee.

Päiväkirjan sivuja ei tähän blogiin tullut, mutta niitäkin olis ollu toki..

Antoisia hetkiä palveluksen parissa, ja niille 2/13 pojille, jotka sattuu tätäkin lukemaan terveisii!:)

Rj Luhtasela kuittaa ja sulkee nyt inttimuistelut tähän:)

Vanhat kaverit tj-nollan vietossa:)

Tupa Palojärvi viimeisenä päivänä